Verkkouutiset

Kuva: Lehtikuva, Verkkouutiset ja Heikki Vento

Maa tarvitsee presidentin, mutta osa suosikeista jänistää puoluevaalista

Suurimman eduskuntapuolueen ehdokas on vahvoilla uudeksi presidentiksi.
Heikki Vento
Heikki Vento
Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Presidentti Sauli Niinistön toimikautta on jäljellä kaksi vuotta. Seuraaja valitaan 2024 alussa.

Presidenttisopan tutut lisämausteet ovat keskustelu politiikan ulkopuolisesta tai porvarillisten puolueiden yhteisehdokkaasta. Ensimmäisenä tuolle listalle on tarjottu suurlähettiläs Mikko Hautalaa.

Maa tarvitsee presidentin ja kansanjohtajan. Presidentin toimi on poliittinen tehtävä eikä mikään virka.

Presidentin asema on nyt vahvempi kuin koskaan uuden perustuslain aikana. Jännittynyt kansainvälinen tilanne on korostanut presidentin roolia.

Vaikka presidentti johtaa ulkopolitiikkaa, hänen pitää hallita myös sisäpolitiikka. Tämä vaatimus korostuu vaikeina aikoina ja silloin, kun politiikan ilmapiiri on kärjistynyt kuten nyt.

Ennen Niinistön seuraajan valintaa kansa panee puolueet järjestykseen ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Vaalitulos voi tahdittaa presidentinvaaleja esimerkiksi siten, että kokoomus on seuraavassa hallituksessa ja keskusta oppositiossa.

Jos kokoomus nousee suurimmaksi puolueeksi, se tuskin innostuu yhteisehdokkaasta. Keskusta puolestaan halunnee ottaa omalla ehdokkaallaan julkisuushyödyn.

Asiatkin ovat yhteistä ehdokasta vastaan. Kokoomus kannattaa Suomen liittymistä Natoon, keskusta vastustaa.

Historia tukee väitettä, että kaksivaiheisessa vaalissa uudeksi presidentiksi valitaan suurimman eduskuntapuolueen ehdokas. Ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) nousi presidentiksi 2000. Niinistön valinta eduskuntavaalien jälkeen 2012 viimeisteli kokoomuksen hegemonian.

Poikkeus oli valtiosihteeri Martti Ahtisaari (sd.), joka tuli 1994 presidentiksi politiikan ulkopuolelta. Hän oli sisäpolitiikassa ummikko ja riitautui heti hallitusten kanssa. Ahtisaaren kaudet jäivät yhteen, kun SDP junaili Halosen ehdokkaaksi.

Valtaosa mahdollisista ehdokkaista on suhtautunut uteluihin varauksellisesti. Kukkapuskalähetystöillä on poikkeuksellisen vahvat keinot painostaa suosikkiaan.

Ehdokkuus on kunniatehtävä erityisesti aikana, jolloin pandemia ravistelee, ja panssarit ovat liikkeellä. Maan ja puolueen etu ovat etusijalla.

Sopivia henkilöitä voi etsiä  hakusanoilla pääministeri, ministeri, komissaari.

Ykkösnimien ehdokkuus puoluevaaleissa lisäisi vaalien, puolueiden ja politiikan kiinnostusta. Esivaaleissa olisi kyse henkilön lisäksi myös linjasta.

SDP:sta eniten ovat olleet esillä komissaari Jutta Urpilainen ja europarlamentaarikko Eero Heinäluoma. Heinäluoma on puolueen keskustaa. Urpilainen sijoitetaan hänestä oikealle.

Kokoomuksessa ex-pääministerit Jyrki Katainen ja Alexander Stubb, olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori ja entinen puhemies Paula Risikko ovat kuulolla.

Puoluevaalista tulisi värikäs. Nelikosta jokaisella on oma nurkkansa kokoomuksessa.

Pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) on jo lähtökuopissa. Keskustakin saisi kiinnostavan vaalikiertueen aikaiseksi, jos ex-pääministeri Esko Aho hyppäisi radalle. Tupailloissa puitaisiin Ahon suhdetta Venäjään ja Rehnin Nato-kantaa.

Perussuomalaisten ykkönen on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hän olisi kova vastus kenelle tahansa.

Ensi vuonna ja tammikuussa 2024 ei kuitenkaan järjestetä demokratian ja puoluevaalien superjuhlaa. Haluttomien lisäksi sopivien ja pätevien joukossa on huonoja häviäjiä, jotka eivät tappion pelossa lähde esivaaliin.

Pienpuolueiden politiikan ulkopuolisten mahdollisuudet paranevat, jos suuret joutuvat turvautumaan kakkosketjun ehdokkaisiin.

Ikiehdokas Paavo Väyryseen (kesk.) liittyy erikoinen piirre. Kaksivaiheisessa vaalissa pienen puolueen ehdokas on sijoittunut toiseksi silloin, kun Väyrynen on ollut mukana: Rkp:n Elisabeth Rehn 1994, vihreiden Pekka Haavisto 2012 ja 2018.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS