Eduskunnan keskustellessa tiistaina uuden hallituksen ohjelmasta urheilupuheet aloitti keskustan Mauri Pekkarinen.
– Tässä puheet ovat vähän niin kuin urheiluihmisillä yleensä voi olla: jos ei itse jaksa juosta, niin ajatellaan, että seuraavaa osuutta hoiteleva kyllä jaksaa. Ja arvoisa pääministeri, näinhän te nyt tässä teette, Mauri Pekkarinen syytti.
Sdp:n Antti Lindtmanin mukaan ”Pekkarisen vertaus oli kyllä aivan oiva: siinä, kun yksi juoksija väsähtää, toinen aloittaa. Niin kävi myös silloin, kun edellinen porvarihallitus lopetti”.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) totesi Pekkariselle, että ”lähden teidän kanssanne koska tahansa lenkille, olen kestävyysurheilija, ja kyllä me voidaan kimpassa pitkälle päästä”.
Sdp:n Jukka Gustafsson käänsi puheen jalkapalloon.
– Meillä on menossa nyt merkittävät jalkapallon MM-kisat, joita on luonnehdittu erittäin runsasmaalisiksi. Taitavaa peliä on ollut siellä. Tämä oli lyhyt laukaus, maali hallitusohjelmaneuvotteluihin, joissa nähdäkseni tehtiin monta kaunista maalia. Useita niistä oli syöttämässä valtiovarainministeri (Antti) Rinne. Nyt ei kilpailla siitä, kuka ne maalit sitten teki, Jukka Gustafsson sanoi hallitusohjelmasta.
Perussuomalaisten Kauko Tuupainen huusi väliin ”paitsiomaali”.
Vasenryhmän Markus Mustajärven mukaan Jukka Gustafssonin puhe oli ”aika lailla ontuva vertaus sen takia, että hallitus on yhtä kaukana realismista kuin Suomi jalkapallon MM-kisoista”.
Entinen pitkän matkan juoksun Euroopan mestari Juha Väätäinen (ps.) onnitteli valtiovarainministeriä siitä, että hänellä on viestijoukkuessaan kaksi entistä ja yksi nykyinen asuntoministeri.
– Mutta täytyy muistaa, että vaikka minä helsinkiläisenä olen onnellinen näistä ratkaisuista, niin muuallakin maassa asutaan ja muuallakin maassa liikutaan. Tämä kannattaisi myöskin pääministerin huomioida tulevissa ratkaisuissa. Nämä ovat alkueriä. Teillä on edessänne välierät, ja loppukilpailusta ei ole vielä tietoakaan, Juha Väätäinen totesi pääministeri Stubbin nyökytellessä hyväksyvästi.