Verkkouutiset

Helsingissä on paljastunut epävirallinen moskeija. LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM

Luvattoman moskeijan johtaja MTV:lle: Sharia-laki sopii Suomeen mainiosti

Kohuttu islamilainen säätiö on puheenjohtajansa mukaan saanut rahaa Saudi-Arabiasta.

Helsingin Malmilla sijaitsevan kerrostalon alakerrasta paljastui tannoin luvaton ja epävirallinen moskeija. Ilta-Sanomat kertoi, että kerhotila on asemakaavassa määritelty päiväkodiksi, mutta tilaa käytetään rukous- ja kokoontumispaikkana muslimeille ja islamista kiinnostuneille. Tila on ollut ahkerasti varsinkin miesten käytössä.

Rukoushuoneen johtaja Aladin Maher puolustautuu MTV:n Asian Ytimessä -ohjelmassa.

– Siellä toimii päiväkoti, lastentarha ja koulu. Uskonnollista opetusta lapsille ja aikuisille. Meidän ymmärryksemme mukaan siellä toimii päiväkoti, hän kertoo MTV:lle.

– Tietenkin, kun vanhemmat käyvät lapsiensa kanssa, niin meidän pitää opettaa rukoilemista. Silloin vanhemmat ovat ilman muuta mukana.

Luvatonta moskeijaa pyörittävä Pohjoismaiden säätiö sr on puheenjohtajansa Maherin mukaan saanut rahoitusta Saudi-Arabiasta. Osa säätiön tiukoista näkemyksistä poikkeaa MTV:n mukaan Suomen muslimien yleisestä linjasta.

Haastattelussa Maherilta kysytään, soveltuisiko sharia eli islamilainen laki Suomeen. Vakavia rikoksia sharia-lain mukaan ovat muun homoseksuaalisuus ja rukouksen väliin jättäminen.

– Sopii ihan mainiosti minun mielestäni. Siinä on kaikki oikeudet kaikille ihmisille perheille ja lapsille. Ei saa valehdella, ei saa käyttää alkoholia, ei saa käyttää huumeita ja niin poispäin. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Pitää rakastaa muita ihmisiä kuin omia veljiään, Maher vastaa.

Helsingin kaupungin rakennuslakimies on kehottanut lopettamaan rukoushuonetoiminnan kerhotilassa. Maher ei usko, että heitä voidaan häätää rakennuksesta.

Uusimmat
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)