Verkkouutiset

Ennuste povaa lämmintä juhannusta. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Luvassa onkin helteinen juhannus

Juhannusviikonloppuna lämpö saattaa paikallisesti nousta jopa 30 asteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juhannussään ennusteeseen liittyy epävarmuutta, mutta näillä näkymin maan etelä- ja keskiosissa on luvassa helteinen juhannus eli lämpötilat ylittävät 25 celsiusasteen, kertoo Foreca. Kyseessä olisi kesän ensimmäisestä voimakkaammasta hellejaksosta.

– Maanantaina 20. kesäkuuta tehtyjen ennusteiden mukaan suuressa osassa Suomea on luvassa aurinkoinen hellejuhannus. Suomeen leviää tiistain, keskiviikon ja torstain aikana lännestä sateita. Näiden sateiden väistyttyä meillä alkaa vahvistua korkeapaine. Tämän korkeapaineen yhteydessä Suomeen nousee Keski-Euroopan suunnalta helteisen lämmintä ilmamassaa, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Ennusteen mukaan sää on aurinkoinen perjantaina koko maassa.

– Näillä näkymin hellettä eli yli 25 asteen lukemia on odotettavissa juhannusaattona maan etelä- ja keskiosassa laajalla alueella. Lapissakin lämpötilat nousevat tämänhetkisen ennusteen mukaan yli 15 asteeseen, paikoin jopa yli 20 asteeseen. Mahdolliset sadekuurot jäävät paikallisiksi ja painottuvat maan pohjoisimpaan osaan, ennustaa Rinne.

Helle jatkuu lauantaina eli juhannuspäivänä ja itse asiassa vielä voimistuu sunnuntaina.

– Näyttää siltä, että varsin aurinkoinen ja enimmäkseen poutainen hellesää jatkuu laajalti myös juhannuspäivänä. Lämpötila nousee lähes koko Lapissakin yli 20 asteen. Tämän ennusteen mukaan sunnuntaina hellettä havaitaan eteläistä Lappia myöten. Jopa 30 astetta voi olla mahdollista paikallisesti jossain päin maata. Sadekuurot kuitenkin yleistyvät maan pohjoisosassa. Hellesää näyttää jatkuvan myös ensi viikolla, sanoo Rinne.

Sen sijaan nyt juhannusta edeltävä alkuviikko on sateinen ja pilvinen. Lämpötila on laajalti 14–18  ja Lapissa 12–17 celsiusastetta. Tiistaina on poutaisempaa ja lämpötila on etelässä- ja keskiosissa 19–21 ja idässä sekä pohjoisessa 15–20 celsiusastetta. Keskiviikkona lämpötilat pysyvät samanlaisina, mutta pilvisyyttä ja sadetta on enemmän.

Sateinen ja pilvinen ilma jatkuu myös torstaina juhannuksen menoliikennettä ajatellen. Erityisesti ilma on pilvinen pohjoisessa. Pohjanmaalle ja maan pohjoisosaan leviää lisää sateita lännestä.

– Maan etelä- ja keskiosassa sää on melko laajalti poutainen. Aurinko saattaa päästä paistamaan ohuen pilviharson läpi, sanoo Rinne.

Päivälämpötila on torstaina etelässä 20–23 astetta, maan keskiosassa 15–21 astetta ja Lapissa enimmäkseen 11–17 astetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)