Pelkästään 2000-luvun aikana on ruumiillisen kurituksen hyväksyvien osuus vähentynyt peräti 19 prosenttiyksikköä, ilmenee Lastensuojelun keskusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Liiton mukaan ongelmana on kuitenkin väkivallan tunnistaminen ja se, että asenteet ja teot aina eivät vastaa toisiaan.
Kasvatukseen liittyviä lievempiä väkivallan tekoja ei edelleenkään tunnisteta väkivallaksi. Yli 20 prosenttia suomalaista pitää edelleen tukistamista tai luunapin antamista hyväksyttävänä kasvatuskeinona. Jopa 25 prosenttia kertoi myös tukistaneensa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta kuritusväkivallan kieltämisestä. Asenteiden muutos vuodesta 1984 on ollut suuri. 1980-luvun alussa vielä 47 prosenttia suomalaisista hyväksyi kurituksen kasvatuskeinona.
Erityisen suuri muutos on tapahtunut lapsiperheiden vanhempien asenteissa. Heidän joukossaan kuritusväkivallan hyväksyjien osuus on pudonnut kahdeksaan prosenttiin tänä vuonna. Vielä vuonna 2004 vanhemmista 27 prosenttia oli sitä mieltä, että kuritus on hyväksyttävä kasvatuskeino.
Kaikkein suopeimmin väkivaltaan suhtaudutaan, kun puhutaan vain tukistamisesta tai luunapeista.
Lastensuojelun keskusliiton erityisasiantuntuja Heikki Sariolan mukaan Suomessa ollaan kuitenkin menossa hyvään suuntaan. Esimerkiksi vuoden 2006 kyselyssä 45 prosenttia kertoi tukistaneensa ja vuonna 2012 vielä 36 prosenttia.
Vastaavat luvut läimäytysten osalta olivat 17,9 ja 7 prosenttia. Myös sormille näpäytykset ovat vähentyneet vastaavalla tavalla. Vuonna 2006 sormille lasta oli näpäyttänyt 30 prosenttia vastaajista, vuonna 2006 vielä 23 prosenttia. Tänä vuonna vastaava luku oli enää 13.
Piiskaaminen on sen sijaan käytännössä loppunut kokonaan. Vuonna 2006 vastaajista seitsemän prosenttia kertoi antaneensa lapselle piiskaa, vuonna 2012 enää kaksi prosenttia ja tänä vuonna nolla prosenttia.
Lastensuojelun keskusliiton Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi tammi-helmikuun aikana 1062 15‒79-vuotiasta henkilöä. Lastensuojelun Keskusliitto on teettänyt vastaavanlaiset kyselyt myös vuosina 2004, 2006, 2007 ja 2012.