– ”Järkeä tekijänoikeuslakiin”-kansalaisaloitteen julkilausutut tavoitteet sisällöntuottajien aseman parantamisesta ja verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittämisestä ovat hyviä. Valitettavasti siinä esitetyt lainmuutokset toimivat esitettyjä tavoitteita vastaan. Aloitteen tiivistelmä ja markkinointi ovat ristiriidassa sen sisällön kanssa, sanovat Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY, Viestinnän keskusliitto, Suomen journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen tiedotteessaan.
Järjestöjen mukaan tosiasiassa kansalaisaloite ei paranna artistien, tekijöiden ja sisällöntuottajien asemaa eikä palvele parempia laillisia palveluja haluavien kuluttajien etua.
– Päinvastoin, se vaarantaa sisältöalojen työpaikkoja, heikentää kotimaisen sisällöntuotannon toimintaedellytyksiä, vahingoittaa digitaalisten palvelujen kehittämistä sekä tekee Suomesta turvasataman kansainväliselle verkkopiratismille, järjestöt sanovat.
Niiden mukaan aloite muun muassa laillistaisi tiedostojen lataamisen laittomista palveluista ja turvaisi eri tavoin laittomien palvelujen ylläpitäjien aseman. Aloitteen esittämät muutokset opetuskäytön osalta veisivät taloudellisen pohjan oppimateriaalituotannolta ja digitaalisten oppimispalveluiden kehittämiseltä.
Järjestöt toteavat, että kyse on työpaikoista ja kotimaisten yritysten kilpailukyvystä sekä kansalaisten oikeudesta saada tietoa, oppia, iloa ja elämyksiä. Tekijänoikeusala työllistää noin 3,2 prosenttia työvoimasta ja tuottaa jalostusarvoa 4,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kulttuurin ja joukkoviestinnän alalla toimii yli 15 000 yritystä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ja selvittää parhaillaan kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas.) toimeksiannosta aloitteessakin esille nostettuja asioita. Ministeriön tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle ensi keväänä.
LYHTY:n, Viestinnän keskusliiton, Journalistiliiton ja Temen mukaan kansalaisaloitteen tavoitteita voidaan saavuttaa muun muassa säätämällä vaihtoehtoisista tavoista torjua piratismia (mm. ulkomaisten piraattipalvelujen estomahdollisuus ja ilmoituskirje-menettely), kannustamalla alan toimijoita yhdessä mainostajien ja hakukoneiden kanssa sopimaan käytänteistä laittomien palvelujen toiminnan ehkäisemiseksi ja luomalla kannustimia kehittää uusia, kotimaisia kuluttajia kiinnostavia ja digitaalisia palveluja
Niin ikään voisi kehittää sopimusmalleja, joilla helpotetaan teosten käyttöä opetuksessa ja tutkimuksessa sekä varmistaa riittävät resurssit opetusta ja tutkimusta palvelevien aineistojen ja käyttöoikeuksien hankintaan.
Lue myös: Tekijänoikeuslain kukkasia: DJ:n soittamasta biisistä voi joutua maksamaan neljä kertaa