Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tapasivat torstaina keskustellakseen luottamusmieskiistaan liittyvistä kysymyksistä.
Luottamusmieskiistassa on kyse työmarkkinajärjestöjen näkemyksestä, jonka mukaan järjestäytymättömässä yrityksessä paikallisen sopimisen osapuolena pitäisi olla luottamusmiehen silloin, kun työehtosopimus niin määrää.
Osana kilpailukykysopimukseen kytkettyä paikallisen sopimisen edistämistä mahdollisuus paikallisten sopimusten tekemiseen on tarkoitus ulottaa järjestäytymättömien eli työnantajaliittoon kuulumattomien yritysten kenttään. Nykyisin paikallinen sopiminen ei ole pääosin mahdollista järjestäytymättömille yrityksille, vaikka työehtosopimuksen mukaan sopiminen olisi mahdollista.
Mikael Pentikäinen totesi Verkkouutisille, ettei voi tässä vaiheessa kommentoida luottamusmieskiistaan liittyviä keskusteluita.
Hallitukselta odotetaan kantaa asiaan lähiaikoina. Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtajan Pekka Timosen johtaman paikallista sopimista pohtivan työryhmän on tarkoitus tavata perjantaina. Kilpailukykysopimuksen määräaika on ensi viikon tiistain. Sitä ennen luottamusmieskiistan on oltava ratkaistu.
Verkkouutisten tietojen mukaan hallituspuolueet pohtivat parhaillaan omaa kantaansa luottamusmieskiistaan. Asian sopiminen edellyttää hallituksen kannanmuodostusta asiaan.
Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmistelu useita malleja kompromissiesitykseksi kiistaan. Helsingin Sanomien tietojen mukaan ylijohtaja Pekka Timosen vetämässä työryhmässä olisi kaavailtu sellaista mallia, jossa järjestäytymättömässä yrityksessä luottamusmies ei olisi neuvotteluissa liiton edustaja.
Kompromissiesityksessä henkilöstöä edustavan henkilön täytyisi kuuluisi ammattiliittoon, mutta hän ei kuitenkaan olisi ammattiliiton edustaja