Luontojärjestöt hurjistuivat: Ilveksen pyyntikiintiö liian suuri eivätkä perustelut asiallisia

Ilveksen pyyntikiintiöön ehdotettu roima korotus on saanut luontojärjestöt takajaloilleen.

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti torstaina peräti 589 ilveksen pyyntikiintiön, kun viime vuonna kiintiö oli vain 440 ja saaliiksi ilveksiä saatiin ainoastaan 402.

Ministeriö perustelee suurempaa kiintiötä ilveskannan voimakkaalla kasvulla ja levittäytymisellä uusille alueille viimeisen viiden vuoden aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viisi vuotta sitten arvioitiin yli vuoden ikäisten ilvesten määräksi 1485–1560. Viime vuonna arvio oli jo 2300–2600 ja tänä vuonna ilveksiä on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vähintään 2500–2800.

– Kannansäätelyllä pyritään pitämään ilveskanta vakaana sekä säilyttämään eläinten arkuus ihmistä kohtaan. Vaikka ilves kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltuihin lajeihin, sallii luontodirektiivin 16 artikla tämänkaltaisen kannanhoidollisen metsästyksen silloin, kun lajille on vahvistettu hoitosuunnitelma, ministeriön tiedotteessa todetaan.

Ministeriö myös haluaisi, että ihmisten suhtautuminen ilveksiin säilyy myönteisenä. Ilveksiä ei ministeriön mukaan juuri pelätä, mutta niiden vierailut asutuksen lähellä eivät myöskään ilahduta.

”Perustelut ontuvat pahasti”

WWF Suomen mielestä ministeriön perustelut ilvesten lisämetsästykselle ontuvat pahasti eivätkä perustu mihinkään lähteisiin vaan ”varsin valikoituneen joukon” mielipiteisiin.

Järjestön omassa kyselyssä 73 prosenttia vastaajista ei pitänyt ilvesten määrää liian suurena eikä heidän sietokykynsä ilvestä kohtaan ollut ylittynyt. Vain 14 prosenttia kannatti ilvesten selkeää vähentämistä metsästämällä.

Myöskään Suomen Luonnonsuojeluliitto ei näe metsästyksen lisäämiselle asiallisia perusteita. Liitto huomauttaa, että ilves aiheuttaa hyvin vähän vahinkoja poronhoitoalueen eteläpuolella. Kotieläinvahinkoja kirjattiin viime vuonna alle 20.

Poimintoja videosisällöistämme

Yhtä lailla perusteetonta on liiton mielestä metsästys sosiaalisen sietokyvyn ylittymisen takia, sillä ilves on arka ja valpas eläin, joka ei aiheuta ihmiselle vahinkoa.

– Tosiasiassa kyse on metsästäjien saaliskateudesta. Ilves kilpailee heidän kanssaan kauriista ja jäniksistä, arvioi Luonnonsuojeluliiton johtava asiantuntija Ilpo Kuronen liiton tiedotteessa.

”Esitetty kiintiö vähentäisi ilveskantaa”

Sekä WWF:n että Luonnonsuojeluliiton mielestä ministeriön esittämä metsästyskiintiö vähentäisi ilveskantaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ylimetsästys ei ole metsästyslain kestävän käytön periaatteen eikä luontodirektiivin suotuisan suojelun tason vaatimusten mukaista, Luonnonsuojeluliitto toteaa.

Lisäksi WWF arvioi kiintiön olevan uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantuneen ilveksen hoitosuunnitelman vastainen.

Ministeriön esittämä kiintiö on 22 prosenttia ilveskannasta. Luonnonsuojeluliitto toivoo, että Riistakeskus unohtaisi ministeriön esityksen ja myöntäisi pyyntilupia korkeintaan 16 prosentille kannasta.

Mainos