Suunniteltujen toimien kohteena on 127 Tutkimuksen tukipalvelut -yksikön henkilöä, ja vähennysarvio on enintään 42 henkilötyövuotta. Suunnitellut toimet saattavat johtaa myös henkilöiden sijoittamiseen toisille paikkakunnille.
Luken rahoitusrakenne muuttuu lähivuosina entistä vahvemmin kilpaillun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen suuntaan.
– Jotta rahoitusrakenne voi muuttua, Luken on varmistettava kilpailukykynsä kansainvälisillä yhteisrahoitteisen tutkimuksen ja asiakasrahoitteisen tutkimuspalvelutoiminnan markkinoilla, Luke kertoo tiedotteessaan.
Tutkimusta tukevat palvelut hankitaan jatkossa mahdollisimman täysimääräisesti valtiokonsernin osaamis- ja palvelukeskuksista. Luken ydintoimintojen kannalta keskeistä tutkijoiden osuutta koko henkilöstöstä kasvatetaan.
Taustalla muutoksissa on osaltaan valtioneuvoston syyskuussa 2013 päättämä tutkimuslaitoksia ja tutkimusrahoitusta koskeva kokonaisuudistus, joka toteutuu täysimääräisesti tänä vuonna. Uudistus vähentää Luken budjettirahoitusta 5,8 miljoonaa euroa tänä vuonna vuoteen 2016 verrattuna.
– Kun tähän lisätään valtion toiminnan tuottavuuden lisäämiseksi tehtävät leikkaukset, vuoden 2017 perusrahoituksen leikkaus on 7,1 miljoonaa euroa, Luke kertoo.