Moody’s pudotti tiistaina Slovenian luokituksen Ba1-tasolta Baa2:een. Maan näkymiä luokittaja pitää edelleen negatiivisina.
Syynä luokituksen laskuun ovat maan pankkisektorin epävakaus, talouden kehno tila sekä mahdollisuus, että maa joutuu turvautumaan ulkopuolisiin apupaketteihin.
Moody’s ennustaa että Slovenian bruttokansantuote tippuu tänä vuonna 1,9 prosenttia. Viime vuonna se laski 2,3 prosenttia. Ensi vuodelle Moody’s povaa 0,2 prosentin kasvua.
Luottoluokittaja on huolissaan myös Slovenian nopeasti kasvavasta valtionvelasta. Vuonna 2008 maan valtionvelka oli 22 prosenttia BKT:sta, mutta viime vuonna jo 54,1 prosenttia BKT:sta. Tänä vuonna Moody’s arvioi sen nousevan yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja tasaantuvan vasta vuosina 2014-2015 yli 65 prosentin tasolle.