New York Timesin mukaan Venäjän koululaisten oppikirjoista yli puolet vaihdettiin viime talvena.
Erään kustantajan kaikki englanninkielen kirjat kiellettiin, koska hän ei ollut kirjoittanut niiden otsikkoja viranomaisen papereihin.
Yli 30 oppikirjaa pudotettiin hyväksyttyjen joukosta, koska kustantaja toimitti papereista alkuperäisten sijaan kopiot.
Palkitun Ludmila Petersonin oppikirjoissa muun muassa Lumikki, Ihaa ja Nalle Puhin Pöllö selittävät koululaisille matematiikan ongelmia. Viranomaisen kielteisessä ratkaisussa käyttämän asiantuntijan mukaan ne ”tuskin luovat isänmaallista tunnetta” nuoriin venäläisiin.
Suuren Valistus-yhtiön (Prosveshenie) kustantamiin kirjoihin sen sijaan ei juuri puututtu. Valistuksen hallituksen puheenjohtajaksi oli vuosi sitten tullut yhtiön ostanut Arkadi Rotenberg, joka tunnetaan myös presidentti Vladimir Putinin lapsuudenystävänä ja judokaverina. Hän oli myös Hartwall Areenan ja sitä kautta Jokerien osaomistaja. Hartwall Areenan omistaa nyt hänen veljenpoikansa Roman Rotenberg.
Valistuksella oli Neuvostoliitossa yksinoikeus maan koulukirjoihin.
Suomessa 1901 perustettu samanniminen yhtiö (Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus) oli pitkään Suomen suurimpia koulukirjavalmistajia.
Nyt Venäjällä Valistus yksityistettiin presidentin määräyksellä ja sille on tullut ratkaisevia etuoikeuksia.
”Maata johtavat muutamat perheet, tai klaanit, läheltä Putinia. Ne keskittyivät aiemmin isoimpiin bisneksiin: öljyyn, kaasuun, suuriin infraprojekteihin, pankkeihin. Mutta nyt ne ovat syöneet siitä kupista kaiken ruoan ja syövät hiiriä, ja hiirten ruokaa, pienempiä ja pienempiä markkinoita”, eräs kustantaja kuvailee New York Timesissa anonyymina.