Ilmatieteen laitoksen julkistaman tutkimuksen perusteella keväällä ja alkukesällä lämpösäteilyn kasvu ja pilvet lisäävät lumenpinnalle tulevan säteilyenergian kokonaismäärää.
Lumen sulamisen käynnistyminen Arktisen merijään yllä on tärkeä hetki, sillä sulava lumi ja jää imevät itseensä enemmän auringonsäteilyä kuin kuiva pakkaslumi. Niinpä sulamisen aikainen käynnistyminen keväällä tai alkukesällä suosii runsaampaa kokonaissulamista kesän aikana. Sillä puolestaan on ratkaisevan tärkeä merkitys Arktisen merijään vähenemiselle.
Arktinen merijää rajoittaa tehokkaasti haihduntaa merestä ilmakehään. Viime vuosina merijää on voimakkaasti ohentunut ja peittää yhä pienempää aluetta. Tämän voisi olettaa lisäävän haihduntaa. Laskelmien mukaan haihdunta kuitenkin vaihtelee voimakkaasti vuodesta toiseen, mutta lisääntyvää trendiä ei ole havaittu jaksolla 2003-2011.