Lukijat vastasivat: Koulujen kesälomia voidaan siirtää

Verkkouutisten lukijat näyttävät vihreää valoa loman siirtämiselle.

Yli puolet Verkkouutisten kyselyyn vastanneista siirtäisi kesälomia kahdella viikolla. 56 prosenttia vastanneista on täysin samaa mieltä siirtämisestä ja yhdeksän prosenttia jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa.

Kysyimme lukijoiltamme, pitäisikö koulujen kesälomia siirtää kahdella viikolla. Siirtämistä on perusteltu muun muassa sillä, että muutaman viikon myöhäisempi kesäloma sopisi yhteen muualla Euroopassa vietettävien kesälomien kanssa ja vaikuttaisi positiivisesti matkailualaan.

Nykyisin koulut päättyvät kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja jatkuvat kunnasta riippuen joko elokuun toisella tai kolmannella viikolla

28 prosenttia vastanneista on täysin eri mieltä väittämän kanssa. Neljä prosenttia oli jokseenkin eri mieltä. Vain yksi prosentti vastaajista ei osannut sanoa kantaansa kysymykseen. Vastauksia kertyi yhteensä 863.

Mainos