Suomalaisissa kodeissa lojuu edelleen suuria määriä vanhoja juhlarahoja. Jos et ole kiinnostunut vanhojen rahojen keräilystä ja ajattelit myydä rahat eteenpäin, niiden arvo kannattaa selvittää ensin tarkasti. Parhaimmillaan kokoelmien joukossa voi olla arvokkaita keräilyharvinaisuuksia, joista ollaan valmiita maksamaan tuntuviakin summia.
Mistä sitten voi päätellä, minkä arvoisia vanhat juhlarahat ovat?
Suomen numismaattisen yhdistyksen (SNY) toiminnanjohtajan Marko Mannisen mukaan markka-ajan juhlarahojen arvo perustuu käytännössä niiden sisältämän jalometallin arvoon.
– Niitä rahoja, joista maksetaan jalometallin arvoa enemmän, on vain kourallinen, Manninen kertoo Verkkouutisille.
Juhlarahoilla on aina myös jokin nimellisarvo. Ennen vuoden 1963 rahauudistusta Suomessa lyötiin 500 ja tuhannen markan juhlarahat. Vuoden 1963 jälkeen lyötiin markan, kymmenen, 25, tuhannen ja 2 000 markan juhlarahoja. Nimellisarvostaan huolimatta juhlarahoja ei ole tarkoitettu maksuvälineeksi vaan keräilyrahoiksi.
Ensimmäisenä esimerkkinä arvokkaasta juhlarahasta Manninen mainitsee 500 markan juhlarahan vuodelta 1951. Se julkaistiin Helsingin olympialaisten kunniaksi ja on ensimmäinen moderneista olympialaisista julkaistu juhlaraha.
Kyseisen rahan hinta on viime vuosina liikkunut noin 100–150 euron hintahaarukassa.
– Vastaavan kuntoisesta rahasta maksettaisiin jalometallin hinnassa reilut kymmenen euroa. Eli siitä maksetaan yli kymmenkertaisesti enemmän jalometallin arvoon verrattuna, Manninen havainnollistaa.
Juhlarahan korkea hinta perustuu sen pieneen lyöntimäärään. Historiaa tuntevat tietävät, että Helsingin olympialaiset järjestettiin vuonna 1952. Silti olympialaisista lyötiin pieni erä juhlarahoja jo vuonna 1951.
– Vuoden 1952 juhlarahaa lyötiin 586 000 kappaletta. Vuoden 1951 rahaa lyötiin 18 500 kappaletta. Se selittää sen, miksi vuoden 1951 raha on niin arvokas, Manninen havainnollistaa.
Vuoden 1952 olympiajuhlaraha onkin huomattavasti yleisempi – ja edullisempi. Mannisen mukaan vuoden 1952 juhlarahasta on olemassa kuitenkin harvinaisempi variantti, jonka hinta voi nousta korkealle. Rahasta on maksettu huippukuntoisena jopa sata euroa. Sen erottaa yleisemmästä vuoden 1952 kolikosta hieman poikkeavasta kuvituksesta.
Juhlarahoja oli aikanaan myös kierrossa. Käytön jäljet alentavat kolikon arvoa merkittävästi.
Toinen esimerkki arvokkaammasta juhlarahasta on kymmenen markan juhlaraha vuodelta 1977. Se julkaistiin Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Tarkemmin sanottuna arvokas juhlaraha on tästä rahasta julkaistu variantti.
– Variantin nimi on ”nainen raskaana”. Rahassa on kuvattuna väkijoukko, ja tässä variantissa yhdellä hahmoista vatsa on suurempi, joten variantti on nimetty sen mukaisesti.
Kyseisen kolikon sisältämän hopean takia sen arvo olisi jalometallin hinnan mukaan noin 12 euroa. Viime vuosina sen hinta on liikkunut huutokaupoissa noin 20–33 eurossa.
– Se ei ole paljon, mutta on kaksin- kolminkertaisesti enemmän kuin jalometallin arvo olisi, Manninen toteaa.
Seuraava esimerkki arvokkaasta juhlarahasta on kymmenen markan juhlaraha vuodelta 1999. Se julkaistiin Suomen ensimmäisen EU-puheenjohtajuuden kunniaksi. Ulkonäöltään kolikko muistuttaa silloin käytössä ollutta tavallista kymmenen markan kolikkoa. Sen toisella puolella ei kuitenkaan tavallisen kolikon tapaan kuvaa metsosta, vaan kuva liekinpuhaltajasta. Kolikko tunnetaan myös nimellä ”Puhetta Pohjolasta”.
Rahasta lyötiin useampi erilainen versio. Yleisin on kiertoon päätynyt versio, joka on materiaaleiltaan samanlainen kuin tavalliset kymmenen markan kolikot.
Sen lisäksi juhlarahasta julkaistiin kaksi harvinaisempaa versiota, joissa kolikko on valmistettu kullasta ja hopeasta. Kolikon reunus on kullasta ja keskiosa hopeasta. Erikoisrahoja lyötiin 2 700 kappaletta.
– Viimeksi sellainen myytiin huutokaupassamme 360 eurolla.
Lisäksi lyötiin pieni 300 kappaleen erä proof-laatuisia kolikoita.
– Sellaisen hinta on noussut huutokaupassa jopa 770 euroon.
Kolikon korkeaa hintaa selittää sen harvinaisuus eli pieni lyöntimäärä. Toinen syy on Mannisen mukaan kolikossa olevat pienet yksityiskohdat, mitkä erottavat sen yleisemmästä vuoden 1999 juhlarahasta.
Kolikossa on rahamestarin eli Suomen rahapajan johtajan merkintä eli M-kirjain. Se kertoo sen, kuka oli rahapajan johtaja kolikon lyönnin aikaan. Tässä tapauksessa M-kirjain on lyhenne nimestä Raimo Makkonen.
– Harvinaisemmassa rahassa M-kirjain on ”hoikka”, kapea. Halvemmassa kolikossa M-kirjain taas on leveämpi. Ero on pieni, mutta sen erottaa silmällä, kun vertaa kahta rahaa keskenään, Manninen kertoo.
Vaikka kolikko on harvinainen, sen arvo on kokenut selvän romahduksen. Mannisen mukaan vielä 15–20 vuotta sitten kyseisestä rahasta maksettiin jopa tuhansia euroa. Nyt hinnat liikkuvat sadoissa euroissa.
Mikä selittää näin suurta hinnan pudotusta? Mannisen mukaan taustalla on kysynnän ja tarjonnan laki.
– Ennen sellaisia keräilijöitä oli enemmän, jotka halusivat kyseisen juhlarahan eikä niitä ollut paljoa myynnissä. Se nostatti hintaa. Nyt halukkaita ostajia on vähemmän ja rahoja on tullut paljon myyntiin. Sen seurauksena hinnat lähtivät laskuun.
Sama on käynyt myös aiemmin mainitulle vuoden 1951 olympiarahalle. Mannisen mukaan parhaimmillaan siitä maksettiin jopa 300–400 euroa.
Mannisen mukaan tällä hetkellä arvokkain markka-aikainen juhlaraha on 2 000 markan raha vuodelta 1995. Raha lyötiin Lapin sodan päättymisen muistoksi, josta tuli silloin kuluneeksi 50 vuotta. Kolikko tunnetaan myös nimellä ”50 rauhan vuotta”. Rahaa lyötiin aikanaan 6 900 kappaletta. Sen hinta on viime aikoina liikkunut yli 1 200 eurossa.
Kyseessä on kultaraha eli sen arvo riippuu pitkälti kullan hintakehityksestä. Esimerkiksi viime vuoden marraskuussa se myytiin huutokaupassa 1 031 eurolla. Tämän vuoden keväällä pidetyssä huutokaupassa raha myytiin jo 1 250 eurolla.
– Niin paljon kullan hintakehitys on vaikuttanut sen arvoon, Manninen toteaa.
Kyseinen kolikko painaa 16,97 grammaa ja sisältää noin 90-prosenttisesti kultaa. Kultaa rahassa on noin 15,27 grammaa.
Selvitä arvo
Vaikka joistakin yksittäisistä rahoista ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia, enemmistöllä markka-aikaisista juhlarahoista ei ole suurta arvoa. Esimerkkinä Manninen mainitsee 1970- ja 1980-luvuilla lyödyt kymmenen, 25, 50 ja sadan markan juhlarahat.
– Niitä lojuu monissa suomalaisissa kodeissa suuria määriä. Se johtuu siitä, että niitä myytiin aikanaan nimellishintaan. Lyöntimäärät olivat satoja tuhansia kappaleita. Niistä ei edes haluttu tehdä keräilyharvinaisuuksia, vaan niitä haluttiin saada eteenpäin mahdollisimman paljon.
Yleisempien juhlarahojen arvo riippuu usein sen sisältämän jalometallin arvosta. Yleensä siis kullan tai hopean hinnasta.
Jos vanhoista juhlarahoista haluaa päästä eroon, aivan sokkona niistä ei kannata luopua. Vaikka monen juhlarahan arvo perustuu sen sisältämien jalometallien sen hetkiseen hintaan, Manninen ei suosittele myymään vanhoja kolikoita esimerkiksi kiertäville kauppiaille.
– Jos kokoelmien joukossa on esimerkiksi vuoden 1951 olympiarahoja, en välttämättä haluaisi viedä niitä kullan ostajalle, joka maksaa niistä vain jalometallin arvon mukaisen hinnan.
Mannisen mukaan rahojen arvoa voi yrittää selvittää olemalla yhteydessä esimerkiksi numismaattisiin yhdistyksiin. Silloin saa asiantuntijan arvion sille, mikä kolikoiden käypä arvo voisi olla ja millä hinnalla ne saisi myytyä eteenpäin.
– Parempi selvittää rahojen arvo luotettavalta taholta ennen kuin alkaa myymään niitä.
LUE MYÖS:
Löytyykö sinulta vanhoja euroseteleitä? Näin niille käy maksuvälineenä
Löytyykö sinulta vielä markkoja? Tästä setelistä maksettiin 64000 euroa
Löytyykö lompakostasi? Tästä eurosetelistä maksettiin yli 6000 euroa
Onko sinulla tämä postimerkki? Arvo jopa 100000 euroa