– Viestintäviraston päätös, ettei Yle saa näyttää lottoarvontaa on kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta järjetön linjaus. Lottoarvonnan näyttäminen on mielestäni julkista palvelua, Paavo Arhinmäki kirjoittaa Facebookissa.
Vuoden alussa voimaan astunut yleisradiolaki kieltää Yleltä mainonnan lähettämisen ja sponsoroitujen ohjelmien tuottamisen.
Viestintävirasto päätti tiistaina, että Ylen on lopetettava nykymuotoisten arvontaohjelmien lähettäminen syyskuun loppuun mennessä.
Ylen mukaan nykymuotoisen lottoarvonnan näyttäminen on ongelmallinen myös kaupallisilla televisiokanavilla. Laki televisio- ja radiotoiminnasta kieltää myös niitä lähettämästä ohjelmia, joissa rohkaistaan ostamaan ohjelman sponsorin tuotteita tai palveluita. Ongelman ydin ovatkin arvontaohjelmissa olevat juontajien kehotukset pelata Veikkauksen pelejä.
– Kyllä tämä sitä tarkoittaa, että tällaisenaan vastaavat viittaukset olisivat kaupallisillakin kanavilla, nimenomaan televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain vastaisia, sanoo viestintäviraston lakimies Kalle Varjola Yle Uutisille.