Loppuvatko lumipyryt? IS: Ensi viikolla saattavat mennä hellerajat rikki

Suomessa tuuli on kääntymässä etelään.

Toukokuun vaihtelevat ja poikkeuksellisen viileät säät ovat koetelleet suomalaisia. Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Paavo Korpela ennustaa, että tähän koleuteen on tulossa ensi viikolla muutos.

– Ensi viikolla voi viikon loppupäässä olla mahdollisuutta jopa yli 20 asteen lämpötiloihin, Korpela toteaa Ilta-Sanomissa.

– Jos oikein hyvin käy, sen optimistisimman ennusteen mukaan helteen lukemat, 25 astetta, ei ole täysin poissuljettu. Pieni mahdollisuus sillekin on olemassa.

Kuun alkupuolella Suomessa on vallinnut pohjoinen ilmavirtaus, joka on pitänyt säät viileinä. Tiistaina tuulen arvioidaan kääntyvän etelään.

– Länsi-Euroopasta, Espanjan, Ranskan, Saksan ja Britannian alueelta nousee hyvinkin lämmintä ilmaa Etelä-Ruotsin kautta Suomeen.

Viikon päähän ulottuvat sääennusteet ovat kuitenkin aina epävarmoja.

Mainos