Liki puolen vuosisadan takainen myrkytysmurha pysyi pitkään uutisotsikoissa. Bulgarialainen länteen loikannut Georgi Markov kulki pitkin Lontoon Waterloo-siltaa, kun häntä pistettiin sateenvarjolla.
Tekijä poistui paikalta, ja parin päivän kuluttua myrkytetyksi todettu Markov oli kuollut.
Markovin oikeasta reidestä löytyi pistoksen jäljiltä pieni hopeanvärinen kuula. Samantapainen rikos oli aiemmin tehty Pariisissa myös bulgarialaiselle loikkarille.
Paljastui, että kyseessä oli harkittu teko vaikeasti havaittavalla risiiniöljyllä. Sen tuoksun vanhempi polvi muistaa vaikkapa Eläintarhan ajoista, joissa polttoaineen sekaan oli lisätty risiiniöljyä lisätehon saamiseksi. Käry kävi.
Tanskalainen elokuva- ja tv-toimittaja Ulrik Skotte vihkiytyi Markovin murhaan kollegansa Franco Invernizzin otettua häneen yhteyden. He jäljittäisivät yhdessä Markovin salaperäisen murhaajan, joka oli jo saanut lempinimen Piccadilly, ja työt suoritettaisiin ehdolla, että toinen tekisi prosessista elokuvan ja toinen kirjan. Franco väitti, että urakasta tulisi hankala ja vaarallinen.
Miesten sopimuksesta lukien Skotte tuli kuluttaneeksi 27 vuoden aikana nuuskintaansa valtaisan määrän työtunteja ja matkapäiviä. Kirjassaan hän kuvaa pakkomielteistä urakkaansa, joka vei voimia ja rasitti myös yksityiselämää.
Virkakoneisto vaikenee
Francon yhteys murhaepäiltyyn Piccadillyyn – oikealta nimeltään Francesco Gullino – syntyi tämän tultua Francon vuokralaiseksi peiteammattinaan taidekauppa. Ilmenee, että Piccadillyn jauhot eivät olleet niin sanotusti kuivia, hän matkusteli paljon ja oli haluton kertoilemaan elämänsä yksityiskodista – näennäisestä ystävyydestä huolimatta. Taidekaupan lisäksi Piccadilly harrasti rahanpesua, asuinpaikkojensa peittelemistä ja pimeätä kaupantekoa, piileskelyä.
Brittietsivät kuulustelivat Gullinoa tanskalaisviranomaisten myötävaikutuksella, mutta mitään eriskummallista ei ilmennyt. Kuulusteltava otti tuekseen asianajajan. Ilmeni että Gullino oli levoton maasta toiseen matkustelija, mutta tarkat näytöt jäivät hämärän peittoon.
Vaikka puolittain selviä aihetodisteita ilmeni, viranomaiset eivät nostaneet syytettä tai tuoneet asiaa julkisuuteen. Vallitsi selvä halu unohtaa valtioiden välisiin suhteisiin haitallisesti vaikuttava tapaus.
Kun Skotte alkoi koota materiaalia kirjaansa, tapauksesta nimeltä Piccadilly viranomaiset eivät antaneet tietoja. Kuin salamurhan peitteeksi olisi luotu salaisten palveluiden välinen vaikenemisen sopimus.
Myrkyn käytöllä murhan yhteydessä on pitkät ja maantieteellisesti laaja-alaiset perinteet. Kun V. I. Lenin yritettiin 1918 murhata, häneen ammuttuja luoteja oli sivelty eteläamerikkalaisperäisellä myrkyllä.
ästä Lenin sai idean perustaa Venäjälle yksikön nimeltä ”Laboratorio 12”. Risiinin käyttö murha-aseena oli pitkällisen kehityksen tulos, sillä Neuvosto-Venäjällä myrkyttäminen oli ja on yhä käytössä oleva murhamuoto – ikkunasta putoamista väheksymättä. Ei ihme että itsensä Vladimir Putinin tiedetään olevan varuillaan.
Skotte löytää etsimänsä – mutta huolimattomasti
Kirjansa loppuosassa Skotte kuvaa, kuinka hän kuvaajaryhmänsä kanssa löytää vihdoinkin Piccadillyn itävaltalaisesta pikkukaupungin asuntorähjästä. Tämä elelee huomaamattomasti varoen turhaa näkyvyyttä. Ryhmä saa taltioiduksi noin kolme tuntia haastattelunauhaa, jonka kuluessa yhtä aikaa haluton ja halukas entinen agentti kiertelee ja kaartelee.
Ilmiselvää on, että Skotte oli yhyttänyt syyllisen ja tämän sateenvarjokokoelman, joka oli palvellut ehkä muissakin murhissa. Runsas kuukausi tuon tapaamisen jälkeen Piccadilly löytyy kuolleena, ja tarina saa turhauttavan lopun.
Kuolleena löytyi myös Skotten alkuperäinen yhteistyökumppani Franco Invernizzi, mutta vasta sen jälkeen, kun Skotten ja hänen työryhmänsä elokuva esitettiin kaikkialla Skandinaviassa vuonna 2023. Francon varoitus tehtävän vaarallisuudesta toteutui. Kuolema seurasi kuolemaa.
Amatöörisalapoliisin silmissä Skotten kuvausryhmän ja Piccadillyn tapaamiseen liittyy merkillinen yksityiskohta. Ennen kuin Piccadillyn ovi avautuu ja haastattelijat pääsevät tämän asuntoon, saman talon naapuri toteaa salaperäisestä miehestä, että ”tunnen hänen tarinansa”.
Miksi Skotten porukka ei tarttunut selvään vinkkiin? Siinä oli tarjolla kenties taustoja, jotka olisivat antaneet lisätietoa. Ainahan toisilleen tutut naapurukset keskustelevat keskenään avoimemmin kuin kameran edessä ulkopuolisten esittämiä kysymyksiä väistellen, kuten Piccadilly nyt teki. Ehkä se murhaaja tuli silti paljastetuksi.
Hirtehinen yksityiskohta on, että Skotten mukaan Bulgarian Sofiassa on Georgi Markovin pronssinen patsas. Maan uusi presidentti piti virkaanastujaisseremoniansa vuonna 2014 mainiten, että Georgi Markovin kirjoitukset olivat ”vapauttaneet bulgarialaiset henkisesti jo ennen kommunistihallinnon kaatumista”. Maansa murhauttamasta Markovista tuli siis sankari.
Ulrik Skotte: Sateenvarjomurhaaja. Kylmän sodan tappajan jäljillä. Docendo 2025.
The #KGB used this umbrella—modified to fire a tiny pellet filled with poison (ricin)—to assassinate dissident Georgi Markov.
After a second autopsy, a pin-sized metal pellet (1.52mm diameter) with two open cavities was discovered embedded in Markov's leg. #BulgarianUmbrella pic.twitter.com/mNGXUuV4xv
— The International Spy Museum (@IntlSpyMuseum) September 7, 2021