Lönnrot yliopistosäätiöstä kaksi kantelua oikeusasiamiehelle

Lönnrot yliopistosäätiöstä on tehty kaksi kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kantelut liittyvät myönnettyihin tohtorintutkintoihin, jotka eivät kuitenkaan ole Suomen tai tiettävästi minkään muunkaan maan koulutusjärjestelmän mukaisia virallisia tutkintoja.

Eduskunnan oikeusasiamiehellä tai opetus- ja kulttuuriministeriöllä ei ole toimivaltaa säätiön toimintaa kohtaan, koska se ei ole julkisia koulutustehtäviä hoitava yhteisö.

Säätiöitä valvova Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) sekä kuluttajansuojasta myös koulutusasioissa vastaava Kilpailu- ja kuluttajavirasto sen sijaan ovat ottaneet tutkittavakseen säätiön toiminnan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa, että verkkoyliopistona itseään markkinoiva, Lönnrot-yliopisto ja Lönnrot University -nimillä toimiva säätiö ei ole Suomen korkeakoulujärjestelmän mukainen yliopisto.

Säätiön myöntämät tutkinnot eivät ole Suomen korkeakoulujärjestelmän mukaisia, eikä niitä voida Suomessa erikseen sellaisiksi tunnustaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tapaa, jolla säätiö rinnastaa itsensä suomalaisiin yliopistoihin harhaanjohtavana.

– Lönnrot-yliopistossa ei siis voi suorittaa suomalaista yliopistotutkintoa. Lönnrot-yliopiston tutkinto ei tuo Suomessa kelpoisuutta tai pätevyyttä tehtäviin, joihin vaaditaan korkeakoulututkintoa, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

Mainos