Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä keskimäärin 1300 euroa kesälomanviettoon. 1300 euron potista yhdelle kesälomapäivälle jakaantuu noin 65 euroa.
Nordean yksityistalouden ekonomistin Olli Kärkkäisen mielestä tulos oli yllättävä. Viime vuoden keskimääräiseen budjettiin verrattuna suomalaiset suunnittelivat käyttävänsä kesälomallaan 100 euroa vähemmän.
— Julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset voivat osaltaan vielä tänä vuonna pienentää lomabudjetteja. Tosin odotin, että ennätyslukemissa huiteleva kuluttajaluottamus olisi näkynyt myös lomabudjeteissa, Kärkkäinen kommentoi.
Vain joka kymmenes suunnittelee kustantavansa lomailunsa luotolla. Suurin osa aikoo käyttää palkkatulojaan, säästökään ja lomarahojaan kesälomansa rahoittamiseen.
25 prosenttia vastanneista aikoo viettää koko lomansa kesämökillä. 18-25-vuotiaista puolet haaveilee oman mökin omistamisesta Suomessa.
— Ruotsalaisista nuorista vain joka neljäs haaveilee kesämökistä Ruotsissa. Kesämökki ja kesämökillä ajan viettäminen näyttävät siis säilyttävänsä paikkansa suomalaisten sydämessä sukupolvelta toiselle, Kärkkäinen pohtii.
Mökit säilyttävät paikkansa suomalaisten sydämessä sukupolvelta toiselle; yli puolet 18-25 -vuotiaista nuorista haaveilee omasta kesämökistä. | Nordean kesäkysely: Suomalaisten kesälomabudjetti on 1300 euroa – nuoretkin haaveilevat lomasta kesämökillä https://t.co/njs4RnNj8x pic.twitter.com/ujzNMIBHf5
— Olli Kärkkäinen (@OlliKarkkainen) June 1, 2018