Loikkarit kertovat: Näin toimii laki ja järjestys Pohjois-Koreassa

Pohjois-Korean oikeusjärjestelmä rakentuu lahjonnan ja aseman varaan.

”Pohjois-Koreassa tapahtuu ryöstöjä, petoksia ja murhia aivan kuten muuallakin. Näistä jaetaan harvoin teloitustuomioita. Oikeuslaitoksella on eri huoli – poliittiset vangit”, NKNews-sivuston ”Kysy pohjoiskorealaiselta”-palstan pitäjä Kang Ji-Min kirjoittaa.

Kang pakeni Pohjois-Korean pääkaupungista Pjongjangista vuonna 2005. Hänen mukaansa maassa vallitsevat erilaiset säännöt silmäätekeville ja tavallisille kansalaisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Monet saavat syytteitä rikoksista. Useimmat eivät kuitenkaan voi palkata itselleen lakimiestä. Mikä pahinta harva edes tietää juristien olemassaolosta tai siitä, mitä he tekevät. Vaikka onnistuisikin saamaan asianajajan, on todennäköisempää tulla salaman iskemäksi kuin saada vapautus syytteistä”, Kang toteaa.

Kangin mukaan rikoksista selviää vähällä, jos kykenee antamaan lahjuksia. Vielä parempi on kuitenkin kuulua maan eliittiin.

”Tunsin miehen, joka ajoi kolarin humalassa ja aiheutti viiden ihmisen kuoleman. Hänet tuomittiin vain kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, koska hänen isänsä on korkea-arvoinen poliisiviranomainen. Hän vapautui vuoden istumisen jälkeen.”

Kuuluisan loikkarin Lee Soon-okin uskomaton tarina kuvaa kolikon kääntöpuolta. Nainen työskenteli 1980-luvulla Pohjois-Koreassa muun muassa tekstiilien jakamisesta vastanneen materiaalikeskuksen johtajana.

Hän joutui syytteeseen lahjusten ottamisesta kieltäydyttyään antamasta eräälle turvallisuuspalvelun työntekijälle kaksi takkia virallisesti sallitun yhden sijaan. Lee Soon-Ok joutui kokemaan vuosikausia kidutusta ja pakkotyötä Pohjois-Korean pahamaineisilla vankileireillä.

Poimintoja videosisällöistämme

Rangaistukset kohdistuvat myös yleensä lainrikkojan perheeseen tai jopa koko sukuun.

Lee Soon-okin aviomies sai potkut ja menetti henkensä vankileirillä. Leen pojalta taas vietiin yliopistopaikka.

Laki on kuitenkin kaikkein epäoikeudenmukaisin köyhille pohjoiskorealaisille.

”Kerran joukko köyhiä murtautui valtion omistamaan tehtaaseen varastamaan ruokaa. Heidät otettiin kiinni ja teloitettiin julkisesti. Heidän olisi tullut saada rangaistus vain varkaudesta. Syyte oli silti kapinoiminen hallitusta vastaan. Teloitusten jälkeen heidän perheensä karkotettiin maalaiskyliin”, Kang kertoo.

Kangin mukaan vankeustuomio tarkoittaa Pohjois-Koreassa tavallisesti varmaa kuolemaa.

”Useimmat eivät kestä vankiloiden oloja yli kolmea vuotta.”

YK:n mukaan Pohjois-Korean vankileireillä on tällä hetkellä 80 000-120 000 ihmistä. YK:n laajan ihmisoikeusselvityksen mukaan leireillä tapahtuu jatkuvasti uskomattomia julmuuksia.

Pohjois-Korea pitää YK:n selvitystä länsimaiden juonena ja yrityksenä nakertaa sen hallinnon arvovaltaa.

Mainos