Loikkari vahvistaa Pohjois-Korean epäonnistuneiden olympiaurheilijoiden karun kohtalon

Kim Hyeong-soonin mukaan on totta, että olympialaisissa epäonnistuneet pohjoiskorealaisurheilijat joutuvat kuukausien työleireille.

Pohjois-Koreasta loikannut Kim Hyeong-soo kertoo olevan totta, että olympialaisissa hävinneet pohjoiskorealaisurheilijat ovat joutuneet vankileirille. Mukana rangaistujen joukossa hänen mukaansa ovat olleet myös valmentajat. Kim loikkasi Pohjois-Koreasta vuonna 2009 ja toimi sitä ennen maan hallinnon alaisissa tehtävissä.

Kim Hyeong-soo sanoo Daily Starin mukaan, että siinä missä Pohjois-Korean olympiavoittajat saivat kotimaassaan ylistävän vastaanoton, kisoissa hävinneille vastaanotto oli täysin päinvastainen. Hänen mukaansa Pohjois-Korean hallinto määräsi epäonnistujille jopa seitsemän kuukauden pakkotyöjakson vankileirin ankarissa olosuhteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Urheilijoiden rankaisemisesta on huhuttu jo pitkään, ja keskustelu heräsi viime vuonna jälleen Rion olympialaisten jälkeen. Pohjois-Korean hävinneistä urheilijoista otetuista kuvista tulkittiin, että urheilijoiden ilmeet näyttävät pelokkailta.

Esimerkiksi painonnostaja Kim Kuk-hyangin nähtiin nyyhkyttävän palkintokorokkeella hävittyään Kiinan Meng Supingille.

– Urheilijoiden silmistä voi nähdä, että he eivät pelaa oman ylpeytensä tai onnensa tähden: se johtuu pelosta, Kim Hyeong-soo sanoo.

Mainos