Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijan Hannu Karhusen mukaan hallituksen suunnittelemaa joustotyöaikaa voisi muutoksen mennessä läpi noudattaa jopa 470 000 erityisasiantuntijaa ja johtajaa.
Asiasta kertoo Lännen Media, jonka uutisen on julkaissut muun muassa Aamulehti.
– Uudistus koskee varmimmin tätä joukkoa, Karhunen sanoo LM:lle.
Nyt lausuntokierroksella olevan työaikalain uudistuksen tavoitteena on muuttaa lakia vastaamaan muuttuneen työelämän vaatimuksiin. Lakiin kaavaillaan useita muutoksia, jotka toisivat joustoa esimerkiksi työntekijän ja työnantajan työajansuunnitteluun.