LM: Turvapaikanhakijoiden ikäselvityksiä tehostetaan, ”aikuisilta vaikuttavat pois lasten yksiköistä”

Maahanmuuttoviraston uuden ohjeen mukaan turvapaikanhakijoiden ikäselvityksiä aletaan tehdä virkamiesvoimin.

Jos alaikäiseksi ilmoittautunut turvapaikanhakija vaikuttaa kertomaansa vanhemmalta, voi kaksi virkamiestä ohjeen mukaan arvioida hänen ikänsä majoitustarvetta määriteltäessä.

Asiasta uutisoi Lännen Media muun muassa Turun Sanomista löytyvässä jutussaan. Ohjeistuksen takana on halu siirtää aikuisilta vaikuttavat hakijat pois lasten yksiköistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

”On lapsen edun mukaista, että lapsille tarkoitetuissa vastaanottokeskuksissa ei ole joukossa aikuisia”, johtaja Hanna Helinko maahanmuuttoviraston oikeus- ja maatietoyksiköstä sanoo.

Hänen mukaansa osa hakijoista ilmoittaa olevansa alaikäisiä, vaikka heitä voi fyysisesti ja toimintakyvyn perusteella pitää vanhempina.

Maahanmuuttoviraston verkkosivuilla muistutetaan, että henkilön iällä on merkitystä monien lakisääteisten oikeuksien ja velvollisuuksien kannalta. Esimerkiksi ilman huoltajaa oleville alaikäisille turvapaikanhakijoille turvataan erityisjärjestelyjä turvapaikkamenettelyssä ja turvapaikanhakijoiden vastaanotossa.

Mainos