Lännen Median mukaan suuret maakuntakeskukset haluaisivat päästä osallisiksi Suomen EU-puheenjohtajakauden kokouksista. Ne joutuvat kuitenkin näillä näkymin pettymään.
– Olemme olleet äärimmäisen harmistuneita tästä linjauksesta. Pelkän Helsinki-Vantaan ja Pasilan näyttäminen antaa Suomesta kummallisen kuvan, sanoo Tampereen kaupungin yhteysjohtaja Tuukka Salkoaho Lännen Median jutussa, jonka on julkaissut muun muassa Turun Sanomat.
Pettymystään ovat ilmoittaneet myös Oulu ja Turku.
Suomessa järjestetään EU-puheenjohtajakauden aikana yhteensä vajaat sata kokousta. Osaa niistä isännöi eduskunta. Koska se kokoontuu Helsingissä, myös nämä kokoukset ovat siellä.
Ministeri- ja virkamiestason kokousten järjestämispaikasta on puolestaan linjannut hallituksen EU-ministerivaliokunta, joka on siis päättänyt kokousten keskittämisestä Helsinkiin. Päätöstä perustellaan kustannus- ja turvallisuussyillä
– Trendinä on ollut jo usean puheenjohtajamaan aikana, että kokoukset keskitetään pääkaupunkiin, sanoo valtioneuvoston kanslian EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkö Anja Laisi Lännen Medialle.