Metsäautoteiden rakenteita parantavia peruskorjauksia tehtiin viime vuonna enää noin tuhannelle kilometrille, vaikka määrän pitäisi olla vähintään kolminkertainen. Suurin osa metsäautoteistä rakennettiin 1970-80-luvuilla, joten suuri osa verkostosta kaipaa peruskorjausta.
Suomen 450 000 kilometrin tieverkosta kolmasosa on metsäteitä. Kunto heikkenee etenkin yksityisillä metsäteillä, joita on lähes 100 000 kilometriä, eli viidesosa tiestöstä.
– Korjausvelkaa tulee väkisin. Kyllähän puu saadaan vielä metsästä pois, mutta jos mennään vaikka kymmenen vuotta eteenpäin, niin ongelmia tulee, arvioi metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen Suomen metsäkeskuksesta Lännen Median jutussa, jonka on julkaissut muun muassa Kaleva.
Yksityisten tiekuntien into peruskorjauksiin on hiipunut jo vuosia, mutta suorastaan romahti viime vuonna, kun valtion kemera-tuen ehtoja heikennettiin.
Peruskorjausten lisäksi myös metsäteiden normaalit vuosittaiset kunnossapitotyöt on lyöty usein laimin.
Kun Suomen metsäkeskus teki viime vuonna tarkastuksen vuonna 2008 perusparannetuille teille, paljastui, että joka neljäs tie oli välittömän korjauksen tarpeessa. Lopuista suurin osa kaipasi lisäksi erilaisia hoitotoimia.