LM: Hanhikivi 1:n ydinvoimalan lupakäsittely uhkaa venyä

Valtaosa Pyhäjoen Hanhikivi 1:n ydinvoimalaitosyksikköä koskevista lupa-asiakirjoista on vielä toimittamatta Säteilyturvakeskukselle.

Dokumentit tarvitaan Säteilyturvakeskus STUK:n turvallisuusarvioon, joka puolestaan vaaditaan ydinenergialain mukaiseen rakentamislupaan.

– Aineistoa työstetään koko ajan. Kyseessä on kymmenien tuhansien sivujen aineisto, jossa on paljon muutakin kuin turvallisuutta ja tekniikkaa. Esimerkiksi kaikkien päätoimijoiden johtamisjärjestelmien pitää olla Suomen viranomaisvaatimusten mukaisia, Fennovoiman aluetiedottaja Kati Mehtomaa sanoo Lännen Medialle jutussa, jonka on julkaisuut muun muassa Turun Sanomat.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mehtomaan mukaan Fennovoiman tavoite on, että rakentamislupa Pyhäjoen voimalalle myönnettäisiin vuonna 2019. Voimalan pitäisi olla toiminnassa vuonna 2024.

– Suomalaisten vaatimusten ja lainsäädännön huomioiminen suunnittelutyössä on vienyt laitostoimittajalta (venäläinen Rosatom) enemmän aikaa kuin alun perin odotimme, Mehtomaa sanoo.

Fennovoima ilmoitti vielä joulukuussa 2017, että se toimittaa suurimman osan Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitosyksikköä koskevista lupa-asiakirjoista STUK:lle kuluvan vuoden kesään mennessä ja viimeisetkin asiakirjat syksyllä.

– Fennovoiman viimeinen luvitussuunnitelma perustuu siihen, että se toimittaisi suurimman osan aineistoista meille tämän vuoden 2018 kuluessa turvallisuusarviointia varten, STUK:n projektipäällikkö Janne Nevalainen sanoo Lännen Medialle.

Hän korostaa, että STUK ei ole mikään Fennovoiman projektin aikataulutoimisto. Säteilyturvakeskus arvioi asiakirjoja siinä järjestyksessä, kun niitä lähetetään. Nevalainen toivoo, että materiaalit tulisivat loogisina kokonaisuuksina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

STUK:n on pyydettävä lakisääteiset lausunnot myös ydinturvallisuusneuvottelukunnalta ja sisäasiainministeriöltä.

Suurimmat ongelmat Pyhäjoen ydinvoimalahankkeessa ovat olleet jo pidemmän aikaa johtamisjärjestelmien kehittäminen, resurssit ja suomalaisten vaatimusten ymmärtäminen toimitusketjussa.

– Se on pääkysymys, kuinka laitosta pitää muuttaa ja mahdollisesti tehdä uusia analyyseja, että voimala täyttää suomalaiset ydinturvallisuusvaatimukset. Tämmöisen ymmärtäminen ottaa tietysti aikaa. Kyllä siinä on varmaan Fennovoimalla vielä tekemistä, Nevalainen sanoo.

Mainos