LM: Entä jos 2019 kahdet vaalit pidettäisiin samalla?

Meppi Sirpa Pietikäinen yhdistäisi 2019 kuukauden välein pidettävät euro- ja eduskuntavaalit.

Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäisen (kok.) mielestä olisi ajankohtaista yhdistää lisää vaaleja Suomessa. Keväällä 2019 käydään kuukauden välein eduskunta- ja eurovaalit. Samaan aikaan kun puoluejohtajien pitäisi olla eurovaalipaneeleissa, tulisi käydä myös hallitusneuvottelut.

Vuoden presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä on päätetty pitää maakuntavaalit.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Nyt kun pää on saatu auki, niin olisi syytä katsoa muidenkin vaalien yhdistämistä”, Sirpa Pietikäinen sanoo Lännen Median haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Muun muassa Aamulehden julkaiseman haastattelun mukaan Pietikäisellä on vaikea uskoa, että kansalaisilla riittää 2019 keväällä mielenkiintoa molempien vaalien ja vaalikampanjoiden sekä hallitusneuvottelujen seuraamiseen.

Pietikäisen mukaan euro- ja eduskuntavaaleissa keskustellaan paljolti samoista teemoista. Hän uskoo, että vaalien yhdistäminen nostaisi äänestysintoa.

”On äänestäjien kannalta kestämätöntä, että kerätään äänet ja lunastetaan paikka ja sitten valikoidaan minne mennään”.

Mainos