LM: Enemmistö kansanedustajista kannattaa turkistarhausta

Kyselyyn vastanneista kansanedustajista peräti 60 prosenttia kannattaa turkistarhausta.

Enemmistö kansanedustajista säilyttäisi turkistarhauksen Suomessa, ilmenee Lännen Median teettämästä kyselystä.

Kyselyyn vastanneista kansanedustajista peräti 60 prosenttia kannattaa turkistarhausta. Turkistarhauksen kieltämistä siirtymäajan jälkeen kannattaa 37 prosenttia vastaajista. Kolme prosenttia kansanedustajista ei osaa sanoa kantaansa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lännen Median tammi–helmikuun vaihteessa tekemään kyselyyn vastasi 104 kansanedustajaa.

Samanlainen kysely teetettiin kaksi vuotta sitten. Vastausten perusteella turkistarhauksen vastustajien määrä on jonkin verran kasvanut, mutta kannattajien osuus näyttää pysyneen samana. Epävarmojen vastaajien osuus on laskenut yhdeksästä kolmeen prosenttiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vastausten perusteella eduskuntapuolueista RKP ja keskusta tukevat selkeimmin turkistarhausta. Myös kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajista valtaosa on turkistarhauksen kannalla.

Suurinta turkistarhauksen vastustus on vasemmistoliitossa ja vihreissä. Kaikki kyselyyn vastanneet vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat lakkauttaisivat turkistarhauksen.

Suomessa on tällä hetkellä noin 700 turkistilaa, joiden tuotanto menee lähes kokonaan vientiin.

Mainos