Liukastumisvammat ruuhkauttaneet päivystykset

HUS:n päivystykset Töölössä, Jorvissa ja Peijaksessa ovat ruuhkautuneet liukastumisvammojen vuoksi.

Potilaita on tullut päivystykseen noin kaksi kertaa normaalia enemmän. Potilasruuhkaa purkamaan on esimerkiksi Peijaksessa palkattu ylimääräistä lääkäri- ja hoitohenkilökuntaa.

Liukkaan kelin aiheuttamien kaatumisvammojen määrä on nyt poikkeuksellisen suuri pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Jorvin päivystyksessä hoidetaan normaalisti noin 150 potilasta päivässä, mutta määrä on nyt noin kaksinkertainen.

Sama tilanne on Peijaksen päivystyksessä, jossa on hoidettu noin 300 potilasta yhden päivän aikana.

Töölön sairaalassa maanantai oli puolestaan sairaalan nykyhistorian vilkkaimpia päiviä. Pelkästään ortopedian osastolle tuli 30 uutta leikattavaa traumapotilasta. Tilanne on jatkunut samanlaisena myös tiistaina ja jo aamupäivän aikana on tapaturma-asemalle tullut 30 traumapotilasta.

HUS toteaa, että suuri potilasmäärä rasittaa myös kaikkia hoidon oheistoimintoja kuten laboratorio- ja kuvantamispalveluita. Myös vuodepaikoista alkaa olla pulaa. Ruuhkan vuoksi keskimääräiset polikliiniset hoitoajat ovat venyneet normaalista 2-4 tunnista moninkertaisiksi.

HUS kehottaakin pienistä liukastumisvammoista kärsiviä potilaita käyttämään tervettä järkeä. Jos pääsee omin voimin tai autettuna autoon tai taksiin, ei pidä soittaa hätäkeskukseen. Lieviä liukastumisen aiheuttamia käsi- ja jalkavammoja voi tarkkailla myös ensin kotona ja hakeutua hoitoon tarvittaessa vasta seuraavana päivänä.

Mainos