Suomessa on usein vaaleja, niinpä meillä ollaan usein huolissaan äänestysaktiivisuudesta. Sotien jälkeistä kehitystä tarkastellen siihen onkin syytä.
Eduskuntavaaleissa äänestysprosentti on viime vaaleissa ollut alle 70 prosenttia, paitsi vuonna 2011 persubuumin myötä vähän yli 70. Vielä 1970- ja 80-luvuilla päästiin yli 80 prosentin.
Kuntavaaleissa on oltu passiivisempia, viimeisimmissä vuonna 2012 vain 58 prosenttia vaivautui uurnille. Tulosta pidettiin katastrofaalisena. Ennätys on vuodelta 1964, jolloin äänestäjiä oli 79 prosenttia, vaikka silloin äänestäminen oli vaikeampaa; ennakkoäänestystä ei ollut ja autokanta oli paljon vähäisempi.
Presidentinvaalikaan ei vastoin yleistä mielikuvaa ole parilla viime kerralla vetänyt kuin vähän päälle 70 prosenttia uurnille. Syynä voi olla viime vaaleissa Niinistön voiton arvattavuus.
Eurovaalit ovat oma surullinen lukunsa. Pohjamudat nieltiin vuonna 1999, jolloin vajaa kolmannes (31,7 prosenttia) vaivautui. Sen jälkeen on sentään päästy nippa nappa yli 40 prosentin. Tänä vuonna uskon prosentin nousevan, koska ehdokasjoukko on järeää kalustoa. Se on Suomen etu, vaikka osa mediaa höpisee joukkopaosta, kun kolme ministeriä on ehdokkaana.
Kuntavaalien passiivisuus askarruttaa, etenkin kun sitä peilaa ajankohtaiseen kuntarakennekeskusteluun. Kuntakoon kasvattamista vastustetaan, koska pelätään lähidemokratian kärsivän.
Eipä se ole paljon kiinnostanut.
Äänestäminen ei kiinnosta ja kunnissa vaalityötä tekevät tietävät, että ehdokkaiden hankinta on usein vaativaa hommaa, vaikka ehdokkaaksi hyväksyntään riittää usein, jos osaa kirjoittaa nimensä tai edes muistaa sen.
Ruotsissa kunnat ovat merkittävästi suurempia, mutta kuntavaalien äänestysprosentit ovat aivan eri luokkaa, viime vaaleissa vuonna 2010 peräti 81,6 kävi uurnilla.
Muissakin vaaleissa Ruotsi pesee Suomen kirkkaasti. Valtiopäivävaaleissa siellä äänesti viimeksi peräti 84,6 prosenttia ja EU-vaaleissa luku oli 45. Presidentin vaaleissa Suomi kyllä pärjää…
Suomessa on ajoittain keskusteltu ns. pitkistä listoista eduskuntavaaleissa. Kansalaiset valitsisivat sen puolueen ehdokaslistan, jota haluaisivat äänestää. Kukin puolue saisi listansa äänimäärän mukaisesti paikkoja, jotka menisivät ehdokkaille listan mukaisessa järjestyksessä. Ehdotusta on kritisoitu, koska on pelätty, että ellei äänestäjä saa valita myös henkilöä, hän passivoituu. Näin ei siis ole kuitenkaan käynyt Ruotsissa, jossa tuo järjestelmä on käytössä, tosin hieman sovellettuna.
Listavaali on käytössä monessa demokratiassa, enkä ole havainnut kritiikkiä, ettei niissä kansanvalta aidosti toimisi. On sanottu, että listavaali vie keskustelun enemmän asioihin ja vähentää pintajulkisuuden merkitystä parlamenttipaikkoja jaettaessa. Näin varmasti onkin. Suomessa on paljon julkisuuden, etenkin urheilun kautta politiikkaan tulleita poliitikkoja. Osa heistä on ehdottomasti päteviä ja he tulevat usein valituksi uudelleenkin, jolloin kansalaiset jo arvioivat poliittista osaamista enemmän kuin julkkismeriittejä.
Järjestelmän muutos virkistäisi poliittista kansalaistoimintaa, koska puolueiden jäsenet voisivat vaikuttaa listan järjestykseen.
Asiassa on kuitenkin yksi ongelma. Siitä pitäisi päättää eduskunnassa, jonka jäsenet on valittu nykyisellä järjestelmällä. Laki voitaisiin kuitenkin säätää nyt ja määrätä voimaantulo vuodelle 2031, jolloin se ei enää kovin monta koskisi.
Maanviljelijä Heikki A. Ollila on kokoomuksen entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri.