Lisääntyvä kosteus voi kiihdyttää arktisen alueen otsonikatoa, vaikka otsonia tuhoavien klooriyhdisteiden käyttöä on onnistuneesti suitsittu, käy ilmi Ilmatieteen laitoksen tutkija Laura Thölixin väitöskirjasta.
Hän tutki väitöskirjassaan, miten kosteuden muutokset arktisen alueen stratosfäärissä vaikuttavat otsonin määrään. Tutkimuksessa selvisi, että vesihöyry on lisääntynyt stratosfäärissä 2000-luvulla. Korkeampi vesipitoisuus johtuu pääosin siitä, että suurempi määrä vettä on kulkeutunut tropiikista napa-alueille.
Vesihöyry vaikuttaa otsonikatoon arktisella alueella eri tavoin erilaisissa meteorologisissa olosuhteissa. Vesihöyry lisää otsonikatoa arktisella alueella eniten kohtalaisen kylminä talvina.
– Tämä johtuu siitä, että ilmastonmuutos jäähdyttää stratosfääriä, jolloin alueella muodostuu entistä enemmän polaaristratosfääripilviä. Pilvipartikkeleiden pinnalla tapahtuu reaktioita, jotka vapauttavat kloorin aktiiviseen muotoon. Tästä seuraa voimakasta otsonikatoa, Thölix kertoo Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.
Erityisen kylminä talvina lisääntyneen kosteuden vaikutus on vähäisempi, sillä kloori esiintyy aktiivisessa muodossa ilman lisääntynyttä vettäkin. Otsonikato voi siis voimistua, vaikka klooriyhdisteiden käyttöä on vähennetty.
Otsoni ja vesihöyry ovat tärkeitä hivenkaasuja ilmakehässä. Vesihöyry on yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasuista, sillä se vaikuttaa maapallon säteilytasapainoon sekä moniin kemiallisiin reaktioihin ilmakehässä.
Otsoni sen sijaan suojaa ihmisiä ja luontoa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä. Montrealin pöytäkirjan asettamat rajoitukset klooriyhdisteiden eli CFC-kaasujen valmistukselle ja käytölle ovat saaneet otsonikerroksen tuhoutumisen pysähtymään, mutta otsonikerroksen palautumisessa ennalleen kestää vielä pitkään.
FM Laura Thölixin väitöskirja Modelling of Arctic stratospheric ozone and water vapour and their changes tarkastetaan tiistaina Helsingin yliopistossa.