Kylmä sää jatkuu, ja ensi viikolla esiintyy monin paikoin merkittäviä lumisateita sekä jäätävää vesisadetta, kertoo Ilmatieteen laitos.
Etelästä saapuva matalapaine tuo lunta lähes koko maahan.
Liikenneolosuhteet ovat ilmatieteen laitoksen mukaan vuodenaikaan nähden monin paikoin poikkeuksellisen talvisia ja liukkaita.
– Erityisesti yöaika ja aamut voivat olla liikenteen sujumiselle haastavia. Päiväsaikaan auringon lämpö pyrkii sulattamaan asfalttipintoja, mutta varsinkin yön ja aamun tunteina satava lumi säilyy tiellä. Jos ei ole mahdollisuutta ajaa kelin mukaisilla renkailla, on hyvä miettiä etukäteen eri vaihtoehtoja kulkea tai siirtää menoja, meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta sanoo.
Maanantaina sade alkaa Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa lumena tai jäätävänä vesisateena. Jäätävä vesisade saattaa taivuttaa paikoin puiden oksia sähkölinjoille. Idässä sade muuttunee maanantaina illalla tavalliseksi vesisateeksi.
Tiistaina lumipyry on pahimmillaan maan länsiosassa ja jäätävät vesisateet Keski-Suomessa. Idässä on vesisateita ja lauhempaa. Keskiviikkona sää lämpenee hieman, ja lumisateet heikkenevät vähitellen.
Etelästä saapuu huomenna uusi matalapaine sateineen, ja tiedossa on taas lunta lähes koko maahan: https://t.co/sLNDAmsyZX
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) April 21, 2024