Lisää ambulanssipalveluja lehmille – Uhkaus: ”Lehmän tappamisesta hirttotuomio”

Ambulanssit palvelut lehmille käynnistetään jälleen yhdessä Intian osavaltiossa.

Tällä kertaa kyseessä on Chhattisgarhin osavaltio Keski-Intiassa, kertoo sanomalehti The Hindustan Times.

Hallitsevan, kolme vuotta sitten parlamenttivaaleissa valtaan nousseen Bharatiya Janata Partyn eli BJP-puolueen lukuisissa osavaltioissa on perustettu ambulanssipalvelu lehmille. Viime vuonna palvelu käynnistyi Uttar Pradeshin ja Madhya Pradeshin osavaltioissa. Lehmä on hinduille pyhäeläin.

Chhattisgarhissa palvelu käynnistyy kymmenellä alueella lähikuukausien aikana. Palvelun tarkoituksena on suojella lehmiä sekä edistää lehmätaloutta on ollut BJP:tä edustavan pääministeri Narendra Modin ohjelmassa.

Chhattisgarhin osavaltion pääministeri Raman Singh sanoi huhtikuussa, että lehmän tappamisesta joutuu hirteen. Osavaltion eläinsuojelulain mukaan lehmän teurastamisesta ja lihan kuljettamisesta voi saada seitsemän vuotta vankeutta, 50 000 rupian (noin 722 euroa) sakot tai molemmat.

Mainos