Kansanedustaja Päivi Lipposen (sd.) mielestä perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tuoreissa talouspoliittisissa neuvoissa hallitukselle ei ole mitään uutta tai omaperäistä.
– Soini vain odottaa, että hallitus tekisi kaikki hankalat päätökset, jotta voisi itse istua vaalien jälkeen valmiiseen pöytään, Lipponen toteaa tiedotteessaan.
– Ylipäätään Soini on jo pidemmän aikaa keskittynyt kertomaan, mitä muiden rauhaan kuuluu. Näennäisaktiivisuudellaan hän yrittää peittää perussuomalaisten vastuuttomuuden jäljet.
Lipponen ei usko, että sosialidemokraateilta löytyy intoa lähteä Soinin kanssa hallitukseen.
– Viime vaalien jälkeen Soini ei tullut mukaan hallitusyhteistyöhön, vaan vei joukkonsa käpykaartiin. Nyt hän odottaa, että hänet nostettaisiin seuraavaan hallitukseen. Sosialidemokraateilla tuskin on intoa ryhtyä hänen aisankannattajikseen, Lipponen arvelee.