Linja-autoliitto kiittää: Liikennekaari tuo liikennepolitiikan tälle vuosisadalle

Liikennekaaresta saavutettu poliittinen ratkaisu on merkittävä liikennepolitiikan kokonaisuudistus, Linja-autoliitto kiittelee.

Henkilökuljetusmarkkinoiden sääntely yhtenäistyy nyt kerralla, kun aiemmin sitä on yritetty viedä eteenpäin osauudistuksina.

Linja-autoliitto uskoo, että liikennekaaren myötä markkinoiden avaaminen ja digitalisaation hyödyntäminen parantavat merkittävästi henkilökuljetuspalveluiden tarjontaa ja kiinnostavuutta. Suurimman hyödyn saavat henkilöliikenteen asiakkaat ja yrittäjyys.

– On hienoa, että hallituspuolueet ovat saavuttaneet poliittisen kompromissin liikennekaaresta. Kaari tuo suomalaisen liikennepolitiikan tälle vuosisadalle, sanoo toimitusjohtaja Mika Mäkilä Linja-autoliitosta.

Liikennekaaren ensimmäinen osa liittyy laajempaan liikennepolitiikan uudistamiseen. Linja-autoliitto odottaa nyt sitä, miten valtio irtaantuu matkustamista vaikeuttavasta ja vakavia markkinahäiriöitä aiheuttavasta Waltti-lippu- ja maksujärjestelmästä.

Muutoinkin liikennekaaren käytännön toteutumista, kuten palvelusetelin käyttöönottoa, on seurattava tarkoin.

– Tämän vuoksi julkisen tuen markkinoita vääristävät vaikutukset ja muut julkisen sektorin kilpailuneutraliteettikysymykset ovat nousemassa liikennepolitiikan keskiöön. Liikennekaari tukee tätä ja luo pohjaa markkinaehtoiselle toimintamallille, liitto toteaa tiedotteessaan.

Mainos