”Likvidoikaa kaikki asukkaat” – hänet vahvistettiin natsi-Saksan sotakomentajaksi yli 70 vuoden jälkeen

Puola vaatii 98-vuotiaan Michael Karkocin pidätystä ja luovuttamista.

Puolassa on vahvistettu, että yli 70 vuotta oikeutta pakoillut Michael Karkoc on entinen natsikomentaja. Syyttäjän maanantaina antaman lausunnon mukaan hän oli osallinen 44 puolalaisen kuolemaan.

Washington Postin mukaan Karkoc asuu Minnesotassa, jonne hän pääsi ja asettui sodan jälkeen.

Puolassa hänen kerrotaan komentajana 1944 antaneen käskyn kahdesta kylästä: likvidoikaa kaikki asukkaat. Pakenemista palavasta kylästä yrittäneet ammuttiin.

Karkocin sanotaan komentaneen SS-osastoa, joka on vastuussa siviilien kuolemasta ja kylien polttamisesta Puolassa toisessa maailmansodassa.

Michael Karkoc on 98-vuotias. Aiemmin oli esillä häneltä haluttu todistajanlausunto, mutta Saksa päätti 2015, että sitä ei miehen Alzheimerin taudin vuoksi vaadita.

Mainos