Italialainen professori Massimiano Bucchi on kirjoittanut teoksen Nobelin tiedepalkintojen historiasta. Mukana on niin kertomuksia voittajista kuin tarkkaa kuvausta palkinnon taustoista.
Ruotsalainen Alfred Nobel (1833–1896) loi omaisuutensa lukuisilla keksinnöillään sekä liiketoimillaan. Kuollessaan Nobel oli maailman rikkaimpia miehiä. Testamentissaan hän määräsi perustettavaksi rahaston, jonka tuotto jaettiin viiteen yhtä suureen osaan. Ne annettaisiin henkilöille, jotka olivat ansioituneita kemian, fysiikan, lääketieteen, kirjallisuuden ja rauhantyön aloilla.
Testamentti määräsi palkintojen jakajiksi Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian, Karoliinisen instituutin sekä Ruotsin akatemian. Myöhemmin Ruotsin keskuspankki loi Nobelin kunniaksi oman taloustieteen palkintonsa. Rauhanpalkinnon myöntää Norjan suurkäräjien Nobel -komitea. Palkinnot jaetaan Tukholmassa lukuun ottamatta rauhanpalkintoa, joka luovutetaan Oslossa.
Ensimmäiset Nobel –palkinnot jaettiin joulukuussa 1901. Hyvin erilaisten alojen yhdistelmä osoittautui palkinnon tulevaisuuden kannalta vahvuudeksi. Nobelin maineen ovat Bucchin mielestä luoneet ennen kaikkea tieteelliset palkinnot.
Bucchin laskelmien mukaan vuosina 1901 – 2016 Nobel myönnettiin 26 järjestölle ja 885 henkilölle. Heistä vain 49 on ollut naisia. Voittajien keski-ikä on 59 vuotta. Palkituista 259 oli syntynyt Yhdysvalloissa, Britanniassa 85 ja Saksassa 61. Ironista on, että tiedotusvälineet näkevät Nobelit usein kansojen välisenä kisana, vaikka sen perustaja painotti testamentissaan tieteellisen tutkimuksen kansainvälisyyttä.
Reaktiot ja seremoniat
Tutkijoiden reaktiot heidän saadessaan tiedon voitosta vaihtelevat ja näistä tilanteista on olemassa paljon kertomuksia. Yleensä niissä korostetaan hämmästystä, vaatimattomuutta ja erittäin hillittyä asennetta. Vuoden 2010 fysiikan palkinnon voittaja Konstantin Novoselov oli tekemässä koetta, kun puhelin soi: ”Käytännössä te siis ehdotatte, että keskeyttäisin kokeeni juuri nyt?” Säätiön edustaja vastasi: ”Pelkään pahoin, että juuri se on ehdotuksena”.
Nobel –palkinnosta tekee ainutlaatuisen sen monimutkaiset seremoniat. Viikon kestävät juhlallisuudet saavat tiedotusvälineiden täyden huomion. Siksi poisjäännit seremonioista ovat aina herättäneet keskustelua, viimeksi Bob Dylanin tapauksessa.
Voittajan saapuessa Tukholmaan hänen käytössään ovat autonkuljettaja ja diplomaattikuntaan kuuluva virkamies. Seuraavina päivinä pidetään lehdistötilaisuuksia ja useita vastaanottoja. Juhlavieraalle kuuluu yksi velvollisuus eli hänen täytyy pitää luento. Huipentumana on varsinainen palkintotilaisuus Alfred Nobelin kuolinpäivänä 10. joulukuuta.
Kokonaisuutena kyseessä on unohtumaton kokemus. Vuonna 1976 taloustieteen palkinnon voittanut Milton Friedman totesi: Se on todella, todella ihanaa viikon verran. Jos sitä jatkuisi yhtään kauemmin, se tuhoaisi ihmisen.
Voiton merkitys
Palkinnon suuruus on riippuvainen tehtyjen sijoitusten tuotosta ja siksi sen arvo on vaihdellut paljon. Suurimmillaan rahasumma oli 2000 -luvun alussa, noin 1,2 miljoonaa euroa. Nykyisin arvo on noin 850[nbsp]000 euroa. Palkittu saa myös 18 karaatin kullasta tehdyn 175 gramman painoisen mitalin.
Nobel –palkinnon saanut huomaa tiedeyhteisössä saavutettujen tunnustusten muuttuvan median huomioksi ja kuuluisuudeksi. Toisaalta mukaan mahtuu myös kritiikkiä niin saajia kuin itse palkintoa kohtaan.
Palkinnon tuoma huomio kiinnittyy yksilöihin, jotka saavat suuren kollektiivisen symboliarvon. Bucchin mielestä palkinnon kautta abstrakti ja vieras tiede saa kasvot ja ruumiin. Tässä kohdin arvostelu koskeekin juuri yksilökeskeisyyttä, tutkimuksestahan on tullut yhä kollektiivisempaa ja tutkimusryhmät saattavat olla todella suuria.
Joka tapauksessa palkinto johtaa yleensä yhä uusiin tunnustuksiin ja etuoikeuksiin, puhutaan niin sanotusta Matteus-vaikutuksesta. Matteus –evankeliumin eräässä kohdassahan todetaan: Jokaisella, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
Vuoden 1993 kemian Nobel –voittaja Kary Mullisin myönsi että palkinto oli hänen kohdallaan eräänlainen yleisavain arvostettuihin tutkimuslaitoksiin. Samoin fysiikan Nobelilla vuonna 2014 palkittu Hiroshi Amano kertoi saavansa vuosittain noin 400 kutsua eri konferensseihin.
Odottelua
Bucchi pyrkii todistamaan, että viive löydön tai keksinnön ja Nobel –palkinnon saamisen välillä on koko ajan kasvanut. Alfred Nobelin testamentissa määrättiin palkinto edellisen vuoden saavutuksista, joten tätä kohtaa on sovellettu hyvin vapaasti.
Yhtenä syynä on tietenkin huomionarvoisten tutkimustulosten jatkuva kasvu. Toiseksi Nobel -komiteat suhtautuvat hyvin varovaisesti ja harkiten tutkimustuloksiin. Pitkää harkinta-aikaa pidetään parempana kuin sellaisten tulosten palkitsemista, jotka osoittautuisivatkin kyseenalaisiksi.
Millään tavoin kummallisena ei siis pidetä vuosikymmenien odottelua. Silti hyvin harvinainen oli tapaus Jack Kilby. Hän keksi mikropiirin vuonna 1958, mutta sai Nobelin vasta 42 vuotta myöhemmin.
Massimiano Bucchi: Kuinka voitetaan Nobelin palkinto. Suomentanut Laura Lahdensuu. 295 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
