Tässä on tarjolla valioyksilö. Kirja on totuuden kerrontaa ja liikunnallisuuteen höynähtäneen tiedonkerääjän subjektiivinen lausunto. Jos harrastat liikuntaa, olet mieleltäsi tasapainoinen, et masentunut, et ylipainoinen, nukut paremmin ja opit asioita muita sujuvammin. Siis parempi kuin muut?
Anders Hansen luettelee tutkimuksia ja historian hahmoja, jotka kertovat liikunnan olevan suorastaan elintärkeätä. Varsinkin kivikautisen ihmisen kyky kulkea sujuvasti, nopeastikin, piti hengissä ja kehityksen kärjessä. Aivojen koko kasvoi ja tuki päättelykykyä hengissä selviämisen edesauttajana. Hansenilla on esittää lukuisa joukko havaintoja eripuolilta maailmaa: liikunta on ollut hyvästä aivoille.
Lasten liikunnan tärkeydestä on tiedotusvälineissä puhuttu pitkään. Myönteiset vaikutukset ovat kerrattuna ja ylistettynä liki propagandistisen sävyisiä, mutta totta. Aivan kuin Hansen sekä itsestään että muista liikuntaa harrastavista haluaisi kehua: liikun, olen siis älykäs. Ja kun olen älykäs, en stressaannu, välitä kiusaamisesta, ahdistu tai ole hidas oppimaan.
Uusia aivosoluja syntyy, sittenkin
Aina 1990-luvulle saakka päähämme taottiin, etteivät ihmisaivot enää uusiudu tietyn ikäkauden saavutettuamme. Nyt olikin ilahduttavaa lukea, että vaikka aivojemme solumäärä laskee vääjäämättömästi, uutta solukkoa syntyy hiljalleen. Kertoopa Hansen kuinka monta solua per vuorokausi, mutta liiallinen tarkkuus hymyilyttää ja vaikuttaa jopa vastuuttomalta lupaukselta.
Uusien aivosolujen synty ei välttämättä liity liikuntaan. Sen sijaan jokainen tietää, että harkittu fyysinen toiminta samalla saattaa rasittaa mutta jälkeenpäin miellyttää ja rentouttaa. Pinnistelyurheilua harrastavat eivät kuitenkaan aina hyödy ähkimisestä.
Monet lajit syövät niveliä, rasittavat tolkuttomasti lihaksia tai ovat muuten haitaksi, vieläpä aivoille. Siksi Hansen ei yllytä ryhtymistä nyrkkeilyn tai muiden väkivaltalajien pariin – muista riskialtteista lajeista puhumattakaan. Jalka voi mennä palloillessa, laskettelussa, oma pää tai muiden hyvinvointi pyöräillessä – tikanheitossa tai biljardissa voit jopa alkoholisoitua. On siis olemassa liikunnan muotoja, jotka suorastaan tyhmentävät ihmistä. Niinpä tiettyihin ähkyilyn muotoihin tulisi liittää varoitusteksti: saattaa vaarantaa terveyttäsi.
Itse asiassa vasta kirjansa lopussa Anders löytää sen mahdollisimman monia tavallisia kansalaisia palvelevan liikuntamuodon: kävelyn. Sitä ylistävät yli satavuotiaiksi eläneet, sen puolesta puhuvat monet historian suuret ja viisaat.
Liike auttaa muistamaan ja oppimaan matematiikkaa?
Joissakin yksityiskohdissa psykiatri ja tietokirjailija Hansen kuitenkin torkahtaa, kuten myös hänen sanaansa ihastunut Helsingin Sanomien toimittaja Mikko Puttonen (HS 23.8.2017). Puttonen nielaisi kaiken Hansenin sanoman niin perin pohjin, ettei osannut epäillä yhtään mitään: hänestä oli tullut kirkassilmäinen kritiikitön opetuslapsi (jutulla mittaa yli 1,5 sivun verran!?).
Jo viiden päivän kuluttua samaisessa lehdessä oli tiedehenkisiä uutisia, joista yksi oli otsikoitu: ”Liikunta ei aina suojaa muistisairauksilta” (HS28.8.2017). Siinä se oli se Hansenin todistusvoima, ainakin osin.
Omien kokemustieteellisten havaintojeni perusteella en menisi HS:n toimittajan ja Hansenin tapaan varauksettomasti ylistämään kaikenlaisen liikunnan harrastamisen välttämättömyyttä saati auvoisia seurauksia: matemaattisia kykyjä, sosiaalisuutta, epätietoisuuden ja stressin välttämistä.
Harrastin nuoruudessa urheilua siinä määrin, että hyötytekijöiden olisi pitänyt Hansenin todistuksen perusteella näkyä edes jossakin vaiheessa. Kun muistan ajatuksenjuoksuani ja sen tasoa teini-iässä, matemaattisia kykyjäni, niin hävettää. Jutut ja ns. huumorintaju olivat mitä sattuu, ja kun matematiikan arvostettu opettajamme sanoi, että ”miksi ei osata, pitää osata” hän passiivimuodossa sen sanoessaan usein tarkoitti kuitenkin juuri minua. Tästä voivat kaikki koulukaverini – niin pojat kuin tytötkin – antaa yhteneväisen todistuksen.
Liikunnasta ei ollut siis hyötyä, mikä tuli todistetuksi jo silloin ja vielä myöhemmilläkin kehitysten askeleilla. Ja vielä toisin päin todettuna:
Arvatkaa harrastivatko sellaiset tuurijuopot kuin Alvar Aalto tai Jean Sibelius suuresti liikuntaa. Aalto saattoi joskus harvoin kävellä kotoaan Munkkiniemestä Tiilimäen toimistolleen muutaman sadan metrin matkan. Hänelle se oli mittava fyysinen haaste. Sibelius puolestaan tapasi Ainolan pihalla höristellä korviaan kurjen huutoa kuullakseen. Silti heistä on ollut Suomelle hyötyä – itsestäni nuorisourheilijana ja sen avituksella ei niinkään.
Tai tähän mennessä yli 50 elinvuottaan pyörätuoliin sidottu maailman kuulu filosofi Stephen Hawking! Ei hänkään ole harrastanut liikuntaa. Silti hänen aivonsa ovat terävämmät kuin valtaosalla liikuntaa harrastavista.
Kirjassa ei arvosteta sohvaperunoita. Mutta silti haluan tuoda esille erään, mielenkiintoisen sohvaperunalajikkeen. Hänet muistan jo 1970-luvulta, lahjakkaan, silloin nuoren, valoa säteilleen säveltäjä Harri Wessmanin, joka opiskeli Sibelius-Akatemiassa akateemikko Joonas Kokkosen johdolla. Wessmanilla oli tapana viettää joka päivä tuntikausia kylpyammeessa töitä tehden. Mieli tekisi soittaa ja tarkistaa muistini paikkansa pitävyys, mutten uskalla, hän saattaisi pudottaa puhelimen ammeeseen.
Olen näin monelta osin murskannut Anders Hansenin asiantuntijakirjan, vaikka myönnettävä on, että liikunnasta on iloa, jos sen oikein oivaltaa, päästämättä asiaa lipsahtamaan uskonnon puolelle.
Anders Hansen: Aivovoimaa. Näin vahvistat aivojasi liikunnalla. Atena 2017.
MARKKU JOKIPII