Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä tulossa kovemmat sanktiot

Uusi liikennevakuutuslaki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Suomessa on yli viisi miljoonaa liikennevakuutusta, joten asia koskettaa monia.

Kuluttajan kannalta laki tuo muutamia muutoksia, joista on hyvä olla tietoinen. Vakuutuksenottajien ei kuitenkaan tarvitse vuodenvaihteessa tehdä mitään.

Nykyinen vuodelta 1960 peräisin oleva liikennevakuutuslaki kumotaan kokonaisuudessaan ja korvataan vuoden alussa uudella lailla.

Lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnistä tulee aiempaa kovemmat sanktiot.

– Jatkossa vakuuttamaton ajoneuvo on käyttökiellossa ja poliisi voi ottaa kilvet pois, jos tällainen ajoneuvo tulee vastaan. Lisäksi vakuutuksen laiminlyöntimaksuja korotetaan vuoden alusta. Kannattaa siis huolehtia liikennevakuutuksen ottamisesta ajoissa, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu kertoo.

Vahinkojen käsittelyyn on tulossa määräaika, joten käsittelyajat lyhenevät. Vakuutusyhtiön on aloitettava korvaushakemuksen käsittely seitsemän päivän kuluessa korvaushakemuksen saapumisesta eli asian vireille tulosta. Korvauspäätös on annettava asiakkaalle kuukauden kuluessa. Muussa tapauksessa korvauksenhakijalle maksetaan viivästyskorkoa.

Lisäksi uusi laki tarjoaa vakuutusyhtiöille mahdollisuuden huomioida asiakkaan vakuutus- ja vahinkohistoria aiempaa joustavammin. Tämän ansiosta yhtiöt pystyvät kehittämään uudenlaisia tuotteita.

Uudessa laissa on myös varauduttu ajoneuvojen automatisaatioon ja älyliikenteeseen.

– Vakuutuksenottajaan tai vahingonkärsineeseen tällä ei ole käytännössä vaikutusta, sillä he saavat joka tapauksessa korvauksen ensisijaisesti liikennevakuutuksesta, johtaja Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksesta toteaa.

Ulkomaille matkustavan on hyvä tietää, että ns. vihreän kortin voimassaoloalue ei muutu. Vakuutusyhtiö voi kuitenkin jatkossa rajata vakuutuksen voimassaoloaluetta ETA-alueen ulkopuolisten maiden osalta. Näin ollen vakuutusturva kannattaa tarkistaa omasta yhtiöstä ennen matkaa.

Vakuuttamisvelvollisuuteen uusi laki ei tuo juurikaan muutoksia. Liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa ei tarvitse enää liikennevakuuttaa. Vakuutus pitää kuitenkin tällöin erikseen irtisanoa. Jos liikennevakuutus on irtisanottu, se on otettava uudelleen ennen Trafille ilmoitettavaa liikennekäyttöönottoa.

Mainos