Tämä katu-urakka raivostutti Helsingin – HS: Liikenne tukossa Espoosta asti

Mechelininkadun remontti on ruuhkauttaunut liikenteen pahasti.

Espoosta Helsinkiin saapuvat ovat saaneet kärsiä Töölön Mechelininkadun peruskorjauksesta jo pitkään. Raivoa herättävää ja runsaasti kritiikkiä kansalaisilta keräävää remonttia on yritetty panna alulle jo pari vaalikautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ennen kuin urakka alkoi tammikuussa 2017, kerrottiin tiedotteessa ”maksimaalisesta haitasta” ja suositeltiin autoilijoille mitä tahansa muuta reittiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Urakan vaiheita tässä kertaavan Helsingin Sanomien mukaan jo puolitoista vuotta kestänyt katuremontti on osoittautumassa vielä vaikeammaksi kuin aluksi odotettiin. Esimerkiksi vanhan kadun alla piilevistä putkista ei ollut tarkkaa tietoa ennen kuin asfalttipinta avattiin. Louhintaa on jouduttu tekemään paljon enemmän kuin aluksi odotettiin.

Mechelininkadun urakan odotetaan valmistuvan marraskuun lopulla. HS:n mukaan samanlaisia vaikeuksia on seuraavaksi edessä Hämeentiellä. Siellä aloitetaan ensi keväänä peruskorjaus ja pyöräkaistojen rakentaminen.

Mainos