Sdp:n kansanedustaja Mikael Jungner esitti lauantaina palkkadevalvaatiota teollisuuden kilpailukyvyn palauttamiseksi.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki huomautti Facebookissa, että Jungner mainitsi Suomen ongelmiksi ikääntyvän väestön, työvoiman pienenemisen, kysynnän heikkenemisen ja markkinaosuuden heikkenemisen it-alalla. Tästä kuitenkin uonhtuivat jäykät työmarkkinat.
Jungner vastasi olevan vaikea rasti vähentää jäykkyyksiä ilman, että rikotaan työmarkkinajärjestöjen keskinäistä luottamusta. ”Sitä tarvitaan kipeästi tuohon palkkadevalvaatioon. Se kun ei onnistu ilman tupoja ja yhteistyötä”.
Elina Lepomäki vastasi, ettei usko ”kategoriseen palkka-aleen. Monella yrityksellä menee todella hyvin, samalla kun suuri massa polkee paikallaan. Tarvittaisiin yksilöllisiä joustoja ja yritystason sopimista”.
Jungner totesi tarkoittavansa palkka-alen sijaan esimerkiksi maltillista tupoa. Lepomäen mukaan hänelle palkkadevalvaatio ja palkka-ale tarkoittavat samaa.
Absurdi keskitetty
Elina Lepomäki kirjoitti keskustelun jälkeen Facebookiin perustelut sille, miksei hän kannata yleistä palkkadevalvaatiota tai palkka-alea.
Kokoomusedustajan mukaan esimerkiksi Saksassa esimerkiksi diplomi-insinöörien nettopalkat ovat olennaisesti korkeammat kuin Suomessa. Silti Suomessa työkustannukset ovat olennaisesti korkeammat.
Lepomäen muita perusteluita ovat Suomen maailmanlaajuisesti vertaillen erittäin alhaiset nettopalkkaerot ja palkkojen jakautuminen huonosti suhteessa tuottavuuteen.
– Palkat eivät voi pitkällä aikavälillä nousta yli tuottavuuden – sellaiset työpaikat yksinkertaisesti jäävät syntymättä, joiden kustannus on korkeampi kuin niiden tuottavuus. Yrityksen ei kannata tuottaa tappiota pitkällä aikavälillä, Elina Lepomäki toteaa.
Hänen mukaansa ”on täysin absurdi ajatus, että keskitetyssä palkkaratkaisussa pystyttäisiin ratkaisemaan palkannostovara, joka pätisi tiettyyn yksilöön, yritykseen tai edes toimialaan ja sen tuottavuuteen”. Sama pätee, jos tuo ”palkannostovara” olisi nolla tai negatiivinen.
Lepomäki muistuttaa, että noin 70 prosenttia Suomen lisäarvoista syntyy työllistävistä ja paikallisista palveluista. Niiden arvo asiakkaan näkökulmasta määritellään asiakaskohtaaminen ja palvelu kerrallaan, ja kaikkien palkkojen laskemisella pienennetään myös kaikkien ostovoimaa.
– Lyhyellä tähtäimellä korjausliike voi yksilötasolla olla erittäin raskas, kansanedustaja torjuu.
Vähemmän kivuliasta
Työajan pidentäminenkin olisi hänen mukaansa ”huomattavasti vähemmän kivulias keino” kuin kansantalouden devalvaatio työttömyyden kautta.
– Palkanlasku työaikaa pidentämällä olisi myös ostovoimaneutraalimpi muutos. Uskon että siihen joudutaan tavalla tai toisella menemään Suomessa työaikalakia keventämällä, Elina Lepomäki kirjoittaa.
Hän haluaa muutoksen kuitenkin ala- ja työpaikkakohtaisesti siten, että työnantajat ja -tekijät voivat tietyissä rajoissa vapaasti sopia työajasta tai muusta työpanoksesta suhteessa siitä maksettavaan korvaukseen.
– Myös ylöspäin, nykyisestä poiketen. 7,5 tuntia työpaikalla kellokortti kädessä ei muutenkaan vastaa enää kuin harvojen arkitodellisuutta, eikä se mittaa työntekijän tuottavuutta.
Lepomäki huomauttaa minimipalkoista huolestuneille, että ”minimipalkka ei takaa kellekään työpaikkaa tuolla palkalla, vaan ainoastaan sen, ettei tuon hinnan alle voi työllistää”.
– Eli: kannatan ihmisille laajaa sopimusvapautta, paikallista sopimista ja yksilöllisiä joustoja myös elämäntilanteen mukaan, Lepomäki toteaa.