Hypertension-lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 250 000 lapsen ja nuoren terveystietoihin, ja niiden perusteella ylipainoisten lasten verenpaine on koholla kaksi kertaa todennäköisemmin kuin normaalipainoisten samanikäisten.
Selvästi lihavilla verenpainetautia on jo neljä kertaa ja erittäin lihavilla kymmenen kertaa todennäköisemmin kuin normaalipainoisilla.
Erittäin lihavista lapsista ja nuorista kaikkiaan joka kymmenes sairasti verenpainetautia. Joka toisen verenpainemittaukset kuitenkin ylittivät haitallisena pidetyt rajat silloin tällöin. Osallistujat olivat 7–17-vuotiaita ja heidän verenpaineensa mitattiin ainakin neljästi kolmen vuoden aikana.
Yhdysvaltalaisten tulokset ovat huolestuttavia, sillä lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt hurjasti viimeisimpien vuosikymmenten aikana. Korkea verenpaine voi pitkään jatkuessa altistaa nuoret muun muassa sydänsairauksille ja munuaistaudille.
Kouluikäisistä suomalaislapsista noin viidennes on ylipainoisia. Ylipainoisten 12–18-vuotiaiden määrä on kolminkertaistunut neljässä vuosikymmenessä.
Tutkimuksesta kertoo Uutispalvelu Duodecim.