Lihasvoimaharjoittelu menee luihin ja ytimiin

Säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla on positiivinen vaikutus luuntiheyteen ja luuytimen sokeriaineenvaihduntaan.

– Luun terveys määritetään nykyään lähinnä luuntiheysmittauksella, jolla voidaan diagnosoida muun muassa luun alentuneesta lujuudesta johtuva sairaus, osteoporoosi. Luun terveyttä voidaan kuitenkin mitata myös luun rasvamäärällä ja sokerinkäyttökyvyllä, missä modernit kuvantamismenetelmät ovat avainasemassa, kertoo Ville Huovinen väitöstiedotteessaan.

Sokerinkäyttökyky on huonontunut diabeteksessa ja luuntiheys osteoporoosissa. Lisäksi tiedetään, että luun rasvamäärä on lisääntynyt osteoporoosissa, jota on myös leikillisesti kutsuttu ”luun lihavuudeksi”.

Huovinen totesi väitöstutkimuksessaan, että vaikka lihasvoimaharjoittelu paransi luuntiheyttä ja luuytimen sokerinkäyttökykyä, ei sillä ollut vaikutusta luun rasvamäärään.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että luuytimen sokerinkäyttökyky on sitä huonompaa, mitä rasvoittuneempaa luu on. Rasvakudos siis mahdollisesti aiheuttaa luuytimessä insuliiniresistenssiä.

– Lihasvoimaharjoittelun positiivinen vaikutus luun terveyteen oli kuitenkin mielestäni kaikkein tärkein löydös, joka antaa taas yhden lisäsyyn harrastaa liikuntaa sen tuottamien muiden terveyshyötyjen lisäksi. Tutkittavien lihasvoimat olivat lähtötilanteessa alentuneet ja tämän takia lihaskunnon aloitustaso otettiin lihasvoimaharjoittelun alkaessa huomioon, ja vastusta lisättiin voimien kasvaessa. Lihasvoimaharjoittelu kesti tutkimuksessamme neljä kuukautta. Sitä tehtiin ohjatusti kolme kertaa viikossa aina tunti kerrallaan kuntopiiri-tyyppisesti, Huovinen kertoo.

Luun terveyden määrittämisessä käytettiin moderneja kuvantamismenetelmiä. Luuntiheys mitattiin tietokonetomografialla (TT) ja luun rasvoittuminen magneettikuvauksella (MRI). Luuytimen sokeriaineenvaihdunta määritettiin positroniemissiotomografialla (PET), jolla voidaan kuvata biologisten molekyylien jakautumista elimistössä ja täten kajoamattomasti mitata eri elinten aineenvaihduntaa. Väitöskirjatutkimus tehtiin pääosin Valtakunnallisessa PET-keskuksessa Turussa.

Tutkimuksessa todettiin myös, että lihavuudella ei ole vaikutusta luuntiheyteen, luun rasvoittumiseen tai luuytimen sokeriaineenvaihduntaan modernien kuvantamismenetelmien avulla tutkittuna.

Tutkimustulokset voivat tuottaa uusia oivalluksia aineenvaihdunnallisiin häiriötiloihin liittyvässä luun terveyden määrittämisessä ja seurannassa muun muassa osteoporoosissa ja diabeteksessa.

– Lisäksi tuloksia soveltaen voidaan suunnitella aiempaa yksilöllisempiä ja kohdistetumpia elämäntapainterventioita lihavuuteen ja insuliiniresistenssiin liittyvien luun häiriötilojen ehkäisyssä ja hoidossa, Huovinen sanoo.

LL Ville Huovisen väitöskirja Effects of obesity and resistance exercise on bone health studied with modern imaging methods tarkastetaan lauantaina 13. toukokuuta Turun yliopistossa.

Mainos