Noin kolmasosa BAE Systems Hägglundsin CV90-rynnäkköpanssarivaunuista valmistuu Liettuassa. Näin ilmoitti Liettuan pääministeri Gintautas Paluckas paikallisen Info TV:n Infro Diena -ohjelman haastattelussa.
Puolustusministeri Dovilė Šakalienė täsmensi, että tavoite on 30 prosenttia, joissakin tapauksissa 40 prosenttia.
– Joissain tapauksissa kyse on tiettyjen komponenttien kokoonpanosta ja toisissa Liettuan puolustusteollisuuden ottamisesta mukaan tuotantoketjuun, hän totesi.
Paluckas lisäsi, että Suomi, Ruotsi, Norja ja Liettua suunnittelevat tilaavansa yhteensä noin 1000 CV90:tä, joista Liettuan osuus olisi noin 100. Hän vahvisti näin myös Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin tekemän ilmoituksen mahdollisesta yhteistilauksesta.
Hän paljasti myös, että Ruotsin puolustusteollisuudelle on tarjottu mahdollisuutta osallistua yhteisprojekteihin, jotka keskittyvät nykyaikaisten asejärjestelmien tuotantoon sekä uusien asetehtaiden ja tuotantolinjojen rakentamiseen.
– Osa [aseista] menisi omiin varastoihimme ja osa myytäisiin ulkomaille. He miettivät tätä ehdotusta, hän sanoi.
Jo maaliskuun loppupuolella ainakin neljä saksalaista ja ukrainalaista puolustusalan yhtiötä ilmoitti haluavansa tehdä yhteistyötä Liettuan kanssa.
CV90 on tällä hetkellä käytössä kymmenessä maassa, joista seitsemän on Nato-maita. Rynnäkkövaunu on suunniteltu toimimaan kylmässä ilmastossa antaen hyvän liikkuvuuden niin lumessa kuin soisessakin maastossa.
Vaunu kuljettaa kahdeksan sotilasta ja pystyy etenemään parhaimmillaan 70 km/h. Sen modulaarirakenne mahdollistaa monenlaisten kykyjen lisäämisen.
Joulukuussa 2024 ruotsalainen kyberturvallisuusyhtiö Clavister tiedotti uusimman CyberArmour-järjestelmänsä integroinnista CV90-vaunuihin. Ensimmäiset uudella järjestelmällä suojatut vaunut toimitetaan Ruotsin puolustusvoimille kuluvan vuoden loppupuoliskolla.
RSG-400 suodattaa pois ei-toivotut käyttäjät, järjestelmät ja protokollat ja parantaa vaunun verkkoinfrastruktuurin kestävyyttä, mikä mahdollistaa sen monien järjestelmien – kuten aseiden, taistelunjohtojärjestelmän ja moottorin hallinnan – ylläpidon. Laitteen moduulit kestävät äärimmäisiä olosuhteita ja merkittäviä fyysisiä iskuja.





