Li Andersson: Oikeistoliberaalien alennustila kiteytyy neloskaljaan

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan normien purku koskee vain yläluokkaa ja keskiluokkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kirjoittaa Nykypäivä-lehden kolumnissaan norminpurusta.

– Kokoomus on hanakasti ajanut neloskaljan saamista kauppoihin puhumalla siitä, kuinka nykylainsäädäntö edustaa vanhaa holhousvaltiota ja kuinka yksilönvapauksia edistää merkittävästi vahvempien juomien saaminen kauppoihin, Li Andersson toteaa.

– Suomalaisten liberaalien suuri ihmisoikeus- ja yksilönvapaustaistelu koskee siis neloskaljan saamista lähikaupasta. Se on surullinen horisontti poliittiselle aatteelle, jonka avulla on historiassa saatu aikaan merkittäviä uudistuksia ihmisten perusoikeuksien ja demokratian vahvistamiseksi.

Hänen mukaansa ”uljaasta taistelusta holhousvaltiota vastaan ei ole varjoakaan jäljellä, kun puhe siirtyy työttömien sosiaaliturvaan ja asemaan”. Andersson viittaa niin sanottuun työttömyysturvan aktiivimalliin.

– Kukaan työtön ei voi itse päättää, saako opiskelu-, työkokeilu- tai kuntoutuspaikan. Kaikki päätökset ovat viranomaisten tekemiä, ja palveluita ei ole tälläkään hetkellä kaikille tarjolla.

Hänen mukaansa aktiivimalli tuo esille hallituksen kaksoisstandardit suhteessa norminpurkuun ja holhoukseen.

– Norminpurkutalkoot koskevat ainoastaan keski- ja yläluokkaisia. Työttömiin ja pienituloisiin kohdistuvaa byrokratiaa ja normeja lisätään muita mukisematta. Jo tällä hetkellä suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on byrokraattinen pykälä- ja sääntöviidakko, joka monesti johtaa ihmisten tippumiseen toimeentulotuelle karenssien seurauksena, Li Andersson katsoo.

Hänen mukaansa työttömyysturvaleikkuri ei ole vain epäoikeudenmukainen, vaan se myös lisää työttömyysturvan monimutkaisuutta ja byrokratiaa.

– Aika ajoin törmää väitteeseen siitä, että Suomessa ei ole mitään oikeita oikeistoliberaaleja. Sitä sopii kyllä pohtia, kun jatkossa hörppää kaupasta ostettua neloskaljaa kotisohvallaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)