Verkkouutiset

Li Andersson: Kaasutuen katoksi 20 miljoonaa euroa

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan valtion tulee huolehtia, että tuki käytetään kokonaan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson esittää 20 miljoonan euron vuotuista hintakattoa autojen biokaasu- ja bioetanolikonversiolle.

Tällä hetkellä vuotuisesta 6 M€ tuesta käytetään vain n. 15 %. Vuotuisen tuen tasoa olisi järkevää nostaa esim. 20 M€:oon ja huolehtia samalla, että tuki käytetään kokonaan, Li Andersson tviittaa.

Andersson esitti vasemmistoliiton puoluekokouksessa, että valtio voisi maksaa vuoden ajan ajoneuvojen konvertoinnin biokaasulle kokonaan kaikille halukkaille.

Anderssonin konversioehdotusta on kritisoitu kalliina veronmaksajille. Kaasumyyntiyhtiö Gasumin arvion mukaan yhden auton biokaasukonversio maksaa noin 2[nbsp]000-4[nbsp]000 euroa. Esityksen on arvioitu voivan kustantaa veronmaksajille maksimissaan 5,3-10,7 miljardia euroa, mikäli muutos koskisi koko autokantaa.

Li Anderssonin mukaan ”yksittäisten edustajien populistiset heitot miljardiluokan hintalapusta kertovat siitä, ettei heillä ole esittää todellista kritiikkiä”.

– Liikenteen päästöt muodostavat tällä hetkellä noin viidenneksen Suomen hiilipäästöistä. Haastan myös opposition esittämään tehokkaita keinoja, joilla päästöt saadaan puolitettua vuoteen 2030 mennessä!, Li Andersson toteaa.

Vasemmistoliitto tulee julkaisemaan omia ehdotuksiaan ja tavoitteitamme hallituspuolueiden ilmastoseminaariin. Edistämme puhtaampaa ilmastopolitiikkaa yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Nyt on aika tehdä kunnianhimoisesta hiilineutraaliustavoitteestamme totta!

Uusimmat
MAINOS