Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan Suomessa kulutettiin alkuvuonna vähemmän sähköä leudon talven seurauksena.
– Leudosta talvesta johtuen sähkönkulutushuippu jäi normaalia alhaisemmaksi ja sähkön kysyntä pystyttiin kattamaan kotimaisella tuotannolla ja tuontisähköllä, Ruusunen kertoo Fingridin osavuosikatsauksessa.
Hän kuitenkin muistuttaa, että kovilla talvipakkasilla tehotilanne saattaa jatkossa olla kireä.
Sähkön kulutuksen laskun ja vuoden alussa toteutetun kantaverkkohinnoittelun alennuksen vuoksi Fingridin kantaverkkotuotot laskivat edelliseen vuoteen verrattuna.
Markkinatilanteesta johtuen Suomen ja Ruotsin välinen sähkönsiirtokapasiteetti oli edelleen kovassa käytössä, mutta edelliseen vuoteen verrattuna siirtokapasiteetin riittämättömyydestä johtuvat aluehintaerot olivat pienemmät ja Fingridin saamat pullonkaulatulot alenivat.
Fingridin tammi-maaliskuun liikevaihto laski vuodentakaisesta 191 miljoonasta 180 miljoonaan euroon.. Kantaverkkotuotot laskivat alkuvuoden aikana 124 miljoonasta 115 miljoonaan euroon.