Suomen lentokenttien matkustajamäärä kasvoi viime vuonna. Lentomatkustajia oli kaikkiaan 19,8 miljoonaa, mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2023.
Tilastokeskuksen mukaan kotimaanlennoilla oli noin 3,8 miljoonaa matkustajaa ja kansainvälisillä lennoilla 16 miljoonaa.
– Molemmissa matkustajamäärät kasvoivat edellisvuodesta. Kansainvälisillä lennoilla kasvua oli kahdeksan prosenttia ja kotimaanlennoilla neljä prosenttia, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kiia Lempinen toteaa tiedotteessa.
Lentoliikenteen matkustajamäärät ovat kuitenkin yhä kaukana koronapandemiaa edeltäneestä tasosta. Vuonna 2019 Suomen lentoasemien kautta kulki yli 26 miljoonaa matkustajaa. Vuoden 2024 matkustajamäärä oli siis edelleen neljänneksen tätä pienempi.
– Matkustajien määrä on jo lähes nelinkertaistunut vuonna 2021 nähtyyn aallonpohjaan verrattuna, mutta esimerkiksi Helsinki-Vantaalla, joka on selvästi Suomen suurin lentoasema, matkustajia oli viime vuonna yhä 5,6 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2019, Lempinen sanoo.
Toisaalta monilla maakuntakentillä koronakriisiä edeltävät matkustajamäärät on jo ylitetty. Esimerkiksi Rovaniemellä matkustajia oli vuoteen 2019 verrattuna 43 prosenttia enemmän. Rovaniemen lentoaseman kautta kulkeneista vajaa puolet matkusti kansainvälisillä lennoilla.
Lapin lentoasemista myös Kittilä, Ivalo ja Enontekiö kasvattivat matkustajamääriään sekä edellisvuoteen että pandemiaa edeltäneeseen tasoon verrattuna.
Lapin kentillä joulusesongin merkitys on selvästi suurempi kuin muualla maassa.
– Rovaniemellä, Ivalossa ja Kittilässä miltei kolmannes ja Enontekiöllä yli 70 prosenttia koko vuoden matkustajamäärästä tilastoitiin joulukuussa, Kiia Lempinen sanoo.
Muista vilkkaista lentoasemista myös Oulu ja Turku lisäsivät matkustajamääriään edellisvuodesta. Oulussa kasvua oli noin viisi prosenttia ja Turussa yhdeksän prosenttia.
Oulu, joka oli pitkään Suomen toiseksi vilkkain lentoasema, on jäänyt nyt kahtena vuotena peräkkäin matkustajamäärissä Rovaniemen taakse.
Siinä missä Rovaniemen lentoaseman matkustajamäärä on kasvanut yli 40 prosenttia pandemiaa edeltäneestä tasosta, Oulussa on nähty samansuuruinen lasku. Viime vuonna Oulun lentoaseman kautta kulki noin 583 000 matkustajaa. Vuonna 2019 matkustajia oli vielä yli miljoona.





