Valiokunta hyväksyi torstaina europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (kok.) asiasta laatiman lausunnon.
Komission ehdottama ”ilmatilamalli” pakottaisi EU:n ulkopuoliset toimijat maksamaan lennoistaan päästöoikeuksia siltä osin, kun ne ovat Euroopan talousalueella.
– Ehdotus on huolestuttanut muutoinkin vaikeuksissa olevia eurooppalaisia lentoyhtiöitä ja sen on arvioitu aiheuttavan vastatoimia ja lietsovan jopa kauppasotaa, varoittaa Korhola.
EU:n ulkopuoliset lentoyhtiöt ovat olleet erityisen kärmeissään EU:n päästökauppakaavailuista.
Korholan mukaan teollisuusvaliokunnan päätös tukee ja vahvistaa parlamentin liikennevaliokunnan aiempaa päätöstä jatkaa päästökauppaa vain ETA-alueen sisäisenä vuoteen 2016 saakka.
– Tämänpäiväinen äänestystulos on voitto niille, jotka tavoittelevat sitovaa kansainvälistä sopimusta. Tämä takaisi kansainväliselle ilmailujärjestö ICAO:lle työrauhan sen valmistellessa vuoden 2016 kokousta, jossa kansainvälisestä sopimuksesta on tarkoitus päättää, Korhola selvittää.
Ympäristövaliokunta äänestää asiasta 30. tammikuuta, jolloin se joutuu tiukan päätöksen eteen. Parlamentin enemmistö näyttää päätyvän toiselle kannalle kuin ympäristövaliokunta, joka todennäköisesti hyväksyy komission esityksen tai jopa tiukentaa sitä.
– On selvää, että vaikka ympäristövaliokunnan päätöksen mukaisesti neuvottelut komission ja neuvoston kanssa aloitetaan, ei ympäristövaliokunta voi ohittaa muiden valiokuntien eli siten enemmistön selkeää kantaa, jonka myös suurin osa jäsenvaltioista jakaa, Suomi mukaan lukien, Korhola toteaa.
Hän toivoo, että ympäristövaliokunta kunnioittaa tämänpäiväistä äänestystulosta ja että neuvosto myös pysyy kannassaan.