Ammattiliittojen mukaan Airpron työntekijöille kuuluu lentoalan yleistä palkkatasoa vastaava sopimus. Ammattiliitto Pro ja IAU jatkavat umpikujaan päätyneitä neuvotteluja Palvelualojen työnantajaliitto Paltan kanssa valtakunnansovittelijan johdolla torstaina 9. helmikuuta.
Pron ja IAU:n mukaan lentoemännän palkkataso kaikilla muilla yhtiöillä on noin 20–50 prosenttia korkeampi kuin Airprolla. Muiden yhtiöiden lentoemännille ei ole sovittu kilpailukykysopimuksen mukaista työajanpidennystä.
Esimerkiksi Finnair maksaa lentoemännälle koeajan jälkeen 1 450 euroa, ja palkka kohoaa vuosittain. Kymmenen vuoden palveluksen jälkeen taulukkopalkka on yli 1 800 ja 18 vuoden jälkeen yli 2 200 euroa. Näiden summien päälle tulevat lentämisestä aiheutuvat erilliset lisät. Mediaanipalkka oli 4 000 euron paremmalla puolella vuonna 2015.
Pron ja IAU:n tavoitteena ”reilu palkka”
Pro ja IAU sanovat tavoittelevansa ”ainoastaan yleisen palkkatason mukaista sopimusta”. Palta on leimannut vaatimukset itsekkäiksi. Palta on tarjonnut kikyn mukaista työehtosopimusta, mikä tarkoittaa pidempää työaikaa ilman palkankorotuksia.
– On kohtuutonta väittää, että liitto olisi itsekäs vaatiessaan Airpron matkustamohenkilökunnalle saman tasoisia ehtoja kuin mitä Palta on ollut valmis neuvottelemaan muille, Pron palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi huomauttaa.
– Suurin osa lentoalojen työehtosopimuksista on kikyn ulkopuolella. Norwegianin, Finnairin, Jet timen ja Norran lentoemännät lentävät tälläkin hetkellä kikyn ulkopuolella, Kirvesniemi jatkaa.
Keitä lakkouhka koskee?
Mahdollinen työtaistelu koskee Airpro Oy:n matkustamohenkilökuntaa, turvatarkastusta, matkustajapalveluita, Travel Service -asiakaspalvelua sekä aula- ja ramp-toimintoja. Airpro vuokraa matkustamohenkilökuntaa esimerkiksi TUI:lle ja Tjäreborgille. Lentokenttäpalveluita Airpro tarjoaa esimerkiksi Norwegianille.
Perjantaina 17. helmikuuta Airpron työtaistelun piirissä ovat kello 14–18 turvatarkastus, kello 15–18 matkustajapalvelut ja Travel Service sekä kello 16–19 aula- ja ramp-toiminnot.
Matkustamohenkilökunnan työtaistelu alkaa sunnuntaina kello 19. helmikuuta kello 00.00 ja päättyy maanantaina 20. helmikuuta kello 23:00. Työtaistelu koskee kaikkia Helsingistä lähteviä TUI Flyn, Thomas Cookin ja Thomsonin lentoja. Yhtiöt operoivat esimerkiksi TUI:n ja Tjäreborgin lomalentoja.
Lakkouhka ei koske Norwegianin lentoja. IAU:n tukitoimenpiteet koskevat jäänpoistoa Tuin, Thomas Cookin ja Norwegianin lentojen osalta.